Jouluinen kuvaoksennus

Yksittäisiä valokuvia on taas tullu otettua kasa, sen enempää ajattelematta mihin niitä ajattelin tarvita. Ihan joka kokkailusta tai puuhasta en viitti paperikuviakaan teettää... Ja kamera piti tyhjentää että ehkä vuodenvaihtumisestakin saan jokusen kuvan. Siis jos muistan jättää kamerani jonnekin tyrkylle-ja luotan ettei se päädy riennoissa minnekkään epämääräiseen paikkaan, hmm...

Parisen viikkoo sit, työssäoppimisen ollessa muutamaa päille vaille loppu, iski tietenkin paniikki kirjoittaa näyttösuunnitelmat jo olleista näytöistä. Oli sitten opettajallakin mitä arvioida... Siinä sitten kirjoittaessa iski joulupaniikki; halvemmalla joulupostimerkillä postitettuna korttien viimeinen postituspäivä oli tietenkin seuraava päivä-ja kortit oli vielä pääosin tekemättäkin. Yhen aikaan yöllä  aloin askarteleen. Ajatus johti toiseen ja tajusin yhden lahjaksi menevän palapelin olevan tekemättä-ja tietenkin myös lähivuorokausien aikana jaettavat lahjat paketoimatta. Tilanteen ja yön ylipäänsä pelasti useampi kupillinen kahvia ja ite tehty tonnikalakastike pastan kera. Ja loppuen lopuks sitä tuli valvottu 31h putkeen; illalla kun muka pikaisesti soitettu puhelu venähti kuuteen tuntiin...

Aivan kummallistenkin deadlinien poistuttua, aikaa oli jäävinään itelle ja kokkaamiselle. Tukihenkilöitävän synttäreille valmistu mokkapalat ja mutakakku, tortillaruuat ja edellisessäkin kappaleessa mainittu tonnikalakastike oli kokeiluja omaks iloks. Kokoelman täydentää joululahjaks saadut, todellakin kielen mukanaan vieneet vadelmasuklaasydämet...

Äitin kuusi ja äitin lahjat, mun kuusi ja mun lahjat... HETKONEN!!! :D Vasemmalla olevat paketit on kohta ainakin 20v vanhoja rekvisiitta paketteja ja aaton totuus taisi mennä ennemminkin niin että isomman kuusen alta löytyi mulle enemmän niitä paketteja kun äitille. Senkin jälkeen kun oltiin eka siskolla yks pakettisatsi jaettu...

Uudempaa kuvaa ei ole joten tällä mennään... Huomenna suunta on Hyvinkäälle, joten enään tän vuoden puolella ei taida postauksia tippua.

Se_perinteinen kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia lukijoita ja muutenkin mukana olleita sekä toivottaa oikein railakasta vuodenvaihdetta! ;)

Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki...

Lukiossa jatkoin peruskoulussa lähtemälleni linjalle valinnaisten kaa; ilmaisutaitoa sen olla pitää. Lukiossa tosin panostettiin tähänkin enemmän; ei ainoastaan kuviteltu näyttelevämme vaan tehtiin harjoituksia. Harjoituksia, harjoituksia, harjoituksia ja vielä lisää harjoituksia. Harjoituksia joissa oppi enemmän itsestään ja omista kyvyistä, harjoituksia joiden tarkoitus purettiin yhdessä.
Mieleen on jääny vahvasti muutama harjoitus joista yks liitty alla olevaan biisin. Pienissä ryhmissä saatiin ko. biisin lyriikoita ja niistä piti tehdä n. 5 min kestävä näytelmä. En muista näytelmiä tai kohtaa mikä ryhmälläni oli, mutta itse biisi jäi mieleen. Joka ikinen kerta biisin tullessa radiosta, palaan mielessäni siihen vanhan koulun luokkatilaan...

100

Keksin itelleni eilen haasteen. Luku 100 liittyy hyvinkin olennaisesti siihen. Ihana varma en oo vielä kaikesta mitä haasteen puitteissa teen, mutta näin alkuun aion mm. karsia facebook-kaverini sataan (tällä hetkellä 201), jättää vaatekaappiin ainoastaan sata vaatetta ja siivota kodin ison lipaston-jättäen vain sata tavaraa. Ihan sadan uuden miehen tapaamista en kyllä odota... Homma toimii myös toisin päin; peruselintarvikkeita ja -lääkkeitä tulee olemaan sata ja kun vaatekaapista lentää tavaraa pois, tulee tilalle satasella uutta-kumminkin niin ettei sallittu vaatemäärä ylity.
Lyhyesti, sadalla sanalla sanoen, jäämme itse kukin odottamaan mitä tuleman pitää. Ja ihan mielelläni kuulisin millaisia haasteita muilla on alkavalle vuodelle.

Asioista

On asioita joista tarvii pitää kiinni ja on asioita joista on osattava päästää irti. Niin jotenkin kliseiseltä, kun se kuulostaakin, tuohon ensimmäiseen kuuluu mun mielestä jo elämä itessään. Oon aiemminkin kirjotellu ja varmasti moni tietää henkilökohtaisestakin kokemuksesta ettei elämä oo aina helppoo. Välillä tuntuu että olis helpointa vaan heittäytyä sillalta moottoritielle...
Vaan eihän se oikeesti ratkaise mitään ja siksi mäkään en sitä tee. Ei oo pokkaa-ja hyvä niin. Mä onnistun löytämään elämästäni asioita joista haluan vielä nauttia, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin. Mulla on muutama hyvä kaveri jotka jaksaa kuunnella, jotka on tukena sillon kun sitä tarvitsen. Mulla on perhe, ei multa puutu mitään. Sinänsä.

Asioita joista on osattava päästää irti... Mulla oli tähän joku jännä visio kun alotin kirjottaa, mutta kyynelten valuessa haihtu ne ajatuksetkin. Yks mun pahaksi tavaksi kutsuttu piirre on, etten osaa päästää irti jostain ihmisestä. Ainakaan ajoissa ja sitten valitan kun sattuu. Virheistä kumminkin oppii ja ainakin kuvittelen seuraavan kerran olevani fiksumpi.
On toki jotain periaatteita mistä en luovu, jotain ärsyttäviäkin pikkujuttuja mitkä vaan tarvii tehä niin kun ne on aina tehty. Mummolassa ei räplätä puhelinta ja äitillä on saunan jälkeen syötävä jätskiä. Onpas nyt kökköjä esimerkkejä...

Joskus saattaa elämään ilmaantua asia joka saattaa kuulua kumpaankin "lokeroon" tai on epävarmaa kumpaan se kuuluu. Ja sekös sitten hämmentää.

En etsi valtaa, loistoa. En kaipaa kultaakaan...

Kummallista aikaa tämä joulun aika. Loma. Tunteet kulkee vuoristorataa täysin hillitsemättömästi. Välillä itkettää, välillä naurattaa, välillä nautin seesteisyydestä ja rauhasta, välillä taas ahdistun. Paljon tunteita, erilaisia, joiden purkamiseen ei ehkä ole keinoja. Tai en ainakaan tiedosta niitä.
Ennen joulua aloin kirjottaan taas lähes päivittäin päiväkirjaa, mutta joinakin iltoina sekin tuntuu vaikealta. Ei löydy sanoja eikä oikein oo asiaakaan. Ennen aattoa suljin puhelimen useammaks vuorokaudeks, muka sillä tavoilla rauhottuen. Tosiasiassa odotin vaan erään ihmisen yhteydenottoa ja pelkäsin missaavani sen.
Oon kokenu tänä jouluna oloni todella paljon vanhemmaks mitä oikeesti oon. Lahjapaketit on saanu osakseen kummastuneita katseita. Oikeasti, jos ihan rehellisiä ollaan, en olis halunnu avata paketteja. Oon ymmärtäny ettei niitä elämän tärkeimpiä asioita voi saada hienoista paketeista. En toki nyt sano että kääreen alta löytyneet villasukat jäis käyttämättä, karkit syömättä tai muutakaan.
En itekään uskois, mutta ens vuonna en halua lahjoja. Tarvii kai siis heti uudenvuoden jälkeen heittäytyä todella tuhmaks... :P

Olavi Uusivirran uutuusbiisi muistuttaa jollain tasolla viime viikon onnen hetkistä...

Teini-iän tuskaa

Sinä kulkija kuustoista vuotias

Näen kyyneleet silmissäsi

Minä olla en voi sinun auttajas

Enkä edes sun ymmärtäjäsi

Mutta kuuntele mua, sulle kerron sen

Joskus itkee näin myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

Sinä kulkija kuustoista vuotias

Mikä särki sun sisimpäsi

Sekö leikkinyt on, sinun tunteillasi

Joilla lämmin on pelkästään käsi

Siihen tottua saat, minä takaan sen

Usein pettyy näin myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

Kerran kulkija kuustoistavuotias

Olin minäkin aikoinani

Luulin silloin jo vähintään puolikas

meni kaikista unelmistani

Sä et usko mua nyt

Mutta lupaan sen, vielä unelmoi myös nelikymppinen

Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein

Sellaista elämä on

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onnen keiju
ole hyvä ja lennä, hyvä ja lennä
tee sun taiat
et äiti antaa mun mennä, antaa mun mennä
mä haluaisin kun jokainen muu menee
on meri lämmin ja hiekka kuumenee
Mä tiedän äidil' on minusta huoli
mutta kurjaa on jos ulkopuoliseksi jää

refrain:
Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei
(2x)

Vuodet vierii
ja kun talo on raukee ja äiti on raukee
tytär riuhtoo lukkoo
mut se ei aukee, ei, se ei aukee
mikään ei tätä ikävää poista
hän on kohta jo kuusitoista ja hän
tietää, ettei taiat auta
hän huutaa "päästä mut ulos, jumalauta"

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

Ja yönä erään heinäkuun
tytär herää, pukeutuu
ikkunasta lähtee maailman pauhuun
toisessa huoneessa,
äiti suussaan tupakka nukahtaa ja herää pian kauhuun
ja hän huutaa, tytärtään huutaa
mutta tytär on kaukana ja lähellä kuuta

Ja äidin silmät on sumeat jo
hän sanoo maailma on vaarojen karikko
se sama maailma siskosi vei
mä sanon viimeisen sanani ja se on ei

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sitä on nyt jotenkin näin jälkikäteen miettiny oliko tuo kuustoista kesäsen elämä loppuen lopuks niin kamalaa. Vielä useampiakin lauluja siitä nuoruuden tuskasta löytyy, siitä kuinka vanhemmat on tylsiä kalkkiksia jotka ei vaan voi ymmärtää mistään mitään. Oliko se nyt loppuen lopuks niin kamalaa? Kaatuiko maailma päälle? 

Yks juttu viel

Pari yötä on menny nyt niin sanotusti pipariks. Toissa yönä en nukkunu ollenkaan, en ehtiny sänkyyn saakka kun oli tekemistä. Kirjotin yli puoleen yöhön näyttösuunnitelmaa, askartelin joulukortit (eilenhän oli viimenen päivä kun ne lähti sillä 0,60e postimerkillä...), tein siskolle joululahjan ja paketoin lahjoja. Neljän viiden aikaan katoin kelloo ja totesin ettei pariks tunniks kannata enään nukkuun mennä.
Eilen illalla ajattelin ottaa "vahingon" takas ja mennä ajoissa nukkuun. Kaheksan aikaan kotiuduin työpaikan pikkujouluillalliselta ja piti ihan vaan nopeesti soittaa kaverille. Nopeus on suhteellista, mutta puhelu kesti reilu 6h...
Jotenkin on vaan...hämmentävää kuinka asioita yhtäkkiä onkin niin paljon oikeesti kerrottava toiselle. Tai kuinka paljon toisella on kerrottavana niitä mulle. Asiat vieläpä oli sellasia mitä ei ehkä ihan jokaiselle vastaantulijalle kerrota, niin hyvässä kun pahassa. Vaikka vähän on tullu nukuttua, oon tällä hetkellä onnellinen. Ehkä onnellisempi kun aikoihin.
Onnellisuus ei johdu myöskään siitä, että tänään on työssäoppimisen viimenen päivä. Kymmenen viikkoo on menny nopeesti, ehkä vähän liiankin nopeesti. En voi sanoa kaipaavani kouluun, mutta kaipaan jollain tavalla omaa elämääni takaisin. Aikaa itselle ja sille mistä saan voimia. Onneksi kohta on joulu.

Illan kikatukset

Joidenkin kavereiden kohdalla toimii sellanen vuorottelu, että kun toinen on pahalla tuulella niin toinen on hyvällä tuulella. Kun toista ahdistaa, niin toista ei ja sitä toista sitten yritetään vuorotellen auttaa. Olipas selkeesti selitetty :D Pointtina nyt oli ettei olla samaan aikaan samassa olotilassa.
Useimmiten piristäminen onnistuu parhaiten hauskoilla nettilinkeillä. Eräs ilta Kettu linkittikin mulle eräällä lemmikkipalstalla käydyn keskustelun. Sillä hetkellä en linkkiä saanu (puhelimellani) auki ja unohdinkin koko asian ennen kun äsken muistin. Meinas siinä sitten vadelmakiisselit kaatua syliin kun nauraa kikatin mm. kommenteille;

  

" Mua ärsyttää uutistenlukijat kun ne katsovat koko ajan minua, 

ei voi edes sängyssä telkkaa katsoa kun tuijottaavat."

 "Ei itkeä saa, ei meluta saa. 

Naapuri voi muuten taas soittaa päivystävän psykiatrin paikalle. "

  

Voipi olla vaan mun (ja Ketun?) kieroutunutta huumoria, mutta tais tulla taas muutama (kymmenen)vuotta ikää lisää. Nää on just niitä parhaita hetkiä, niitä jotka juoksee ohi liian nopeaan...

En mä rohkea oo, enkä kuolematon...

Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.

Välillä tuntuu etten voi yhtään ite vaikuttaa siiheen keneen ihastun. Tunteet vaan tulee eikä ne aina oo samaa mieltä järjen kanssa. Kärjistetysti sanoen sitä ihastuu vääriin ihmisiin väärään aikaan...

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.

Tiedostan kaipaavani eniten just fyysistä läheisyyttä yksin asuessani/eläessäni. Joidenkin ihmisten kohdalla oon joutunu vähän pelkäänkin toisen voimakkuutta, sitä satutetaanko mua tai pääsenkö tilanteesta pois sitä halutessani.

Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

Kun en oo jonkun seurassa, en oikein osaa ajatella muuta. Ahdistun tosi nopeesti, jos viesteihin tms. ei tuukaan vastausta, jos mulla on asiaa enkä koe että toinen kuuntelee. Seurassa osaan olla onnellinen ja hetkiä sen jälkeen, mutta piakkoin alan miettiin jo koska tavataan seuravaan kerran.

En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.

Muiden ollessa täysin vastaan ja pitäen mua tyhmänä yms, yks kaveri muistutti elämän rajallisuudesta. Siitä että täällä eletään vaan kerran ja siitä kerrasta pitää ottaa kaikki ilo iri. Miks tavallaan välittää muiden mielipiteistä, jos ite on onnellinen?

Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.

Joskus hetkellinen unohtaminen onnistuu-kunnes tavataan seuraavan kerran. Sama prosessi alkaa taas sillon alusta, on vaikea edes lähteä tilanteesta.

Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.

Kuulostaa ehkä jo sairaalta tai ainakin vampyyrilta. Kyllä tästäkin yli päästään, unohdetaan kun seuraava löytyy. Eihän sitä loputtomasti voi kuolata jonkun perään, eihän?

En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

Miks mun tän syksyn ihastukset on kaikki lähennelly 30v. Mihin katosi se tyttö joka antoi oman ikäisilleenkin tilaisuuden, tyytyi vähään eikä vaatinut kaikkea heti?

Oikeastaan mun piti julkaista tää postaus jo n. viikko sitten, mutta aikataulu ei antanu periks-ja nyt tilanne on kenties jo hiukan muuttumassa/muuttunut.

Oon tyytyväinen mikäli tekstissä viitattu ihminen tunnistaa itsensä-ja iloinen, että hän jaksaa olla mun tukena sillon kun muu maailma tuntuu kaatuvan ympäriltä. < 3 

Vauhdikas ja railakas viime viikko

Viime viikolla riittikin menoa ja meininkiä, olihan tiedossa sentään useampi vapaapäivä. Torstaina oli kaverin yo-juhlat Hyvinkäällä. Vaikka ei heti ehkä uskois, mä jännitän ihan hirveesti tilanteita joissa on paljon entuudestaan tuntemattomia ihmisiä-niin kun tälläkin kertaa. Yritin saada itelleni kaveria mukaan, mutta eipä hän halunnu seuraks lähtee.
Kuten aina, meno oli aika jähmeetä ennen kun jää suli (toisin sanoen kun ihmeaine alkoholi astu kuvioihin). Käytiin illan aikana tutustumassa paikalliseen yöelämäänkin ja sen verran voin sanoo, etten kyllä ihan kiltisti omalla pedilläni yötä nukkunu. Perjantaiaamun kuittailujen mukaan en myöskään osannut olla hiljaa... ;)

Ylioppineella vein tölkkinipsuista valmistetun käsilaukun

Juhlista joten kuten selvinneenä palasin takasin Lahteen sillä vuorossa oli 8-sali rap. Tais olla syyskuuta kun olin kaverin kaa vastaavassa tapahtumassa kattomassa Cheekiä. Tällä kertaa puikkoihin pääsi artistien lisäks rohkeat tulevaisuuden lupaukset Open Mic-osuudessa. Illan varsinaisina esiintyjinä oli Ideaali ja Jay Who, Tuomas Kauhanen, Brädi ja Aste.
Jos edellistä rap-iltaa ei lasketa mukaan, en varmaan ikinä oo riehunu niin paljoo, niin onnellisena. Kaikkia biisejä en osannu laulaa ulkoo (kun en ees etukäteen tienny kaikki artisteja, kröhöm...) mutta ei se ainakaan menoo hidastanu. Neljän tunnin riehumisen jälkeen poikettiin luokkakaverin kaa yksille kotimatkalla. Tällä kertaa oikeasti yksille.

Rap illan kuvasaldoa

Kahden illan juhlimisen jälkeen oli jo syytäkin vähän rauhoittua. Puoli päivää ensin nukuttuani, suuntasin nenäni Hämeenlinnaan ja Antti Tuiskun joulukonserttiin. En tiiä johtuko osittain väsymyksestä, mutta niin ehkä noloa kun se onkin, mä itkin. Kyllä kannatti laittaa veronpalautusrahat päästäkseen kotikirkkoon kattoon artistia jonka elämää on enemmän tai vähemmän seurannu tän yheksän vuotta.
Melkein puolentoista tunnin konsertin jälkeen suuntasin tieni loppuviikonlopuksi äitille. Ollessani näiden kaikkien jälkeen onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kun pitkiin aikoihin.

Ihanampi kuin rakeiset kuvat antaa ymmärtää...

Näitä tarinoita on surullisen paljon

Tän viikon seikkailujen myötä oon miettiny paljonkin niitä joilla on lapsia, mutta eivät saa tavata heitä. Tarkotan siis esim. että seurustelusuhde on menny poikki ennen muksun syntymää ja isälle on ilmotettu ettei hän saa pitää mitään yhteyttä. Ei lapseen eikä tämän äitiin. Lapsen synnyttyä isän on maksettava lapsilisää, joko suoraan äidille tai Kelalle perintänä. Suoraan sanottuna aika vittumaista joutua maksaan jostain mistä ei saa rahalle vastiketta-tässä tapauksessa ei siis saa nähdä lasta.
Ei tietenkään oo mun asia miettiä syitä ja mahdollisia seurauksia, etsiä syyllisiä asioihin joista en oikeesti tiedä yhtään mitään. Naisena kumminkin voin sanoo ett syyt ei oo kevyet, jos tohon tilanteeseen joutuu. Ei tarvi esittää onnellista, ei asua samassa paikassa mutta välit ois kumminkin mun mielestä hyvä säilyttää. Ihan vaan senkin takia, että kun muksu tulee tarpeeks vanhaks (en muista oliko se 15 vai 18...) niin hänellä on oikeus saada tieto biologisista vanhemmista. Uskoisin että mahdollinen/mahdolliset tapaamiset on aika mielenkiintoisia 15-20 vuoden jälkeen...

En ehkä osaa selittää

Mä oon niin ankara itelleni,
en kato taakse ikinä ja kelaa miten meni.
Se joku ns. kipinä hiljalleen pois meni,
ku psyykkausmantraa toistelin.
Mul on nyt ihan toiset syyt toimiini.
Mä oon kuullu et se ois masennuksenoireita,
ettei osaa levätä, mut onks nää muka oikeita oireita?
Kaikki on okei, ei miehen kuulu olla toimetta,
voimal toteutetaan toiveita.
Äläkä nyt väännä kreikasta norjaa,
mä oon oman onnen orja joo, mut vähän pitää korjaa.
Must on hieno saada aikaan kaikki, mitä ennätän,
mut siinä missä rajan piti mennä,
nään vaan kaukasuudes uuden rajan.
Lennä poika, antiikin paradoksi,
Akilleus ei jänistä saa kii, jää muuttuu avannoksi,
ja sinne sekaan sitä kai hukutti huolensa.
Mul on kiire jonnekin, pidä paussi mun puolesta.

Mul on ikkuna maailmaa, se on mustaa muovii.
Siel siskonsa itsemurhaa kirjailija ruotii.
Pehmee luoti, unilääkepurkki, aina vaa painavampi on ahertajan turkki.
Onks se litran mitta desin enää vajaa? Ei voi tietää, ei nää ylärajaa.
Kun kuuntelee sisintä, monta pientä ääntä piipittää,
jalat ei jaksa hiihtää, muttei ego siedä valittajaa.
Ei täs oo aikaa kelaa itsetuhosesti,
mut toisaalt aikaa on vuosii lopullisesti päästä eroo elämän janosta, nostan panosta.
Tunnistan kuvani sen kirjailijan sanoista, mut ei omaa heikkoutta voi vaan myöntää.
Mä elän harhaluulossa, et levylle voin murheet työntää.
Miten voin ottaa omaa aikaa, aika ei oo omaa,
mä en osaa, jos sä osaat ota pliis mun puolest lomaa.

Älä pelkää...pimeää?

Vanhemmilla on joskus hyvinkin hämmentäviä pelkoja jälkikasvuaan kohtaan. Täysin turhia, joukosta toki löytyen niitäkin mitkä on loogisesti selitettävissä. Yks näistä "loogisista" peloista ja varmaankin aika yleinen, on se että jälkikasvun pelätään tulevan raiskatuks. Varsinkin tyttöjen kohdalla.

Näin on myös meillä ollu, kasvatettu siihen ettei kenellekään vieraille saa puhua eikä varsinkaan lähtee mukaan. Vanhempien pitää tietää missä neiti liikkuu. Eihän sitä siinä teini-iänkään uhmassa ymmärrä, rajat on vaan hirveetä kiristystä. Pään sisällä tulee monet kerrat mietittyä että eikö ne ollenkaan luota, oonhan mä jo iso tyttö...

Mä liikun lähes koko ajan yksin eikä pimeetäkään voi aina välttää. Mieluummin kävelen hämärää metsäpolkua 20 minuutissa kotiin kun kierrän valosaa reittiä puolet kauemmin. Voi olla tyhmyyttäkin, mutta en jostain syystä ees osaa pelätä pedofiileja tms. Teoriassa tiiän mitä pitää tehä jos joku päättä tulla ja raiskata-tai ainakin mitä sen jälkeen pitää tehä.

Jos jotain pitää sanoo pelkäävänsä, niin enemmän mä pelkään ammutuks tai puukotetuks tulemista. Ei siinä mitään, jos henki lähtee, sittenhän se on ohi. Pelkään että jään henkihieveriin haavoitettuna kituun sinne samaiselle syrjäiselle lenkkipolulle. 

Ja mikä sen todennäköisyys on, että siellä joku puukon/aseen kanssa just samalla hetkellä heiluis ja muhun osuis? Aika mitätön, mun mielestä.

Tämä on ryöstö, pankkiryöstö!

Erään yön pimeinä tunteina kuului kummallinen ääni. Metalli nirhasi toista metallia. 
Aika oli tullut...

Jäätävää rakkautta

Joka päivä se yllättää. Vaikka tiedän ne bussipysäkit, kadunkulmat. Paikat joissa kohtaan nuo säkenöivät silmät. Nuoren Pakkasukon.

Aika lapsellista. Kuolata nyt piirroshahmon perään...

Kilot karisee

Voitteko uskoa, mua ahdistaa laihtua. Ihan tahtomatta on kiloja karissu-ja karisee edelleen. Ruokavalio on pysyny samanlaisena mitä on ennen ollu, mitään ihmeempää ei oo elämässä tapahtunu eikä enään oo koiriakaan lenkkeilytettävä joten liikuntaakin on karissu elämästä pois. Toki edelleen kävelen töihin ja mahdollisesti takasin...
Muutama viikko ostin noi kuvassa olevat pillifarkut, tiukkoina. Nyt kaipaavat vyötä. Samoihin aikoihin osti myös pientä fiksausta vailla olevan puolihameen-ja viikonloppuna äitille "ongelmaa" esitellessä, mitään ongelmaa ei ollutkaan. Hame solahti päälle eikä ees puristanu.
Ei siinä mitään, oon aatellu että muutama/muutamia kiloja ois hyvä saada pois, mutta miksi ne nyt tippuu kun en kumminkaan tee asian eteen mitään? Ennen kaikkea; kuinka paljon kiloja tippuu?!?

Kleine-Levinin oireyhtymä

Iltasanomat uutisoi sunnuntaina teinitytöstä jolle oli uni maistunut 64 päivää putkeen. Ensimmäinen reaktio, varsinkin sillon juuri leiriltä kotiuduttuani, oli että kyllä mullekin kelpais. Ei ainakaan herättyä tarvis valitella univelkoja tms.
Hetken kumminkin istuttuani, ja tytön sairastamaan Kleine-Levinin oireyhtymään tutustuttua, ajatus ei ollukaan enään niin houkuttava. Miettikää nyt kuinka paljon elämääkin menee "hukkaan", jos nukkuu yli kaks kuukautta... Ainakin tällä hetkellä tuntuu ett mun elämässä tapahtuu paljon jo PÄIVÄNKIN aikana.

Keskiviikkoiltaan lehtiotsikoiden parhaimmistoa

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen 28.8.

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enemmistö
professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.

Ilkka Kanerva panee nyt toivonsa naisiin.
Otsikko Ilta-Sanomissa 8.8.

Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Grilliin murtautujat kärähtivät.
Otsikko Hämeen Sanomissa 11.7.

Vessan varastaneita odottaa pyttytuomio.
Otsikko Aamulehdessä 29.5

Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.

Hammashoidossa vielä paikattavaa.
Otsikko Kalevassa 12.1.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
Otsikko Kalevassa 23.1.

Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
Otsikko Aamupostissa 2.5.

Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
Otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
Helsingin Sanomat 4.5.

Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
Helsingin Sanomat 14.4.

Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä.
Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
Helsingin Sanomat 12.10.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä.
Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3 ..

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät
tablettilääkityksellä.
Savon Sanomat 7.1.

Kuoppakorotus Kuhmon hautainhoitomaksuihin.
Otsikko Kainuun Sanomissa 26.1.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit elävät monilla itäsuomalaisilla
hautausmailla kauniisti rinta rinnan.
Kotimaa 31.10.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12 .

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.

Aivoleikkausten päänavaajalle tunnustuspalkinto.
Otsikko Savon Sanomissa 5.12.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
Otsikko Kauppalehdessä 23.2.

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Kala kulkee ontuen vedestä kuluttajalle.
Otsikko Turun Sanomissa 11.10.

Öljy on peräisin viime kesänä jäihin pudonneesta traktorista.
Keskisuomalainen 28.4.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.5

Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä
taimikossa riekkoa.
Ilta-Sanomat 24.9.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat
ylöspäin
selässä.
Iltalehti Online 18.9.

Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
Pohjolan Sanomat 19.11.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa
lähimmälle poliisille.
Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta.
Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota
täyttää, vaan lopettaa se. Hangon lehti 13.10.

Päänsärky nimeltä joulu

Juuri tällaisia tunteita joulu herättää tällä hetkellä! Kuva:Google

Miksi joulun pitää tulla näin äkkiä?... Onhan se ihanaa saada taas luvan kanssa rallatella niitä lapsuudesta tuttuja joululauluja, elää pienessä jännityksessä millä "pukki" muistaa tänä vuonna ja koristella koti kauniiksi. Joululahjoistakaan tää ahdistus ei johdu, sillä ne on jo lähes tulkoon hankittu.
Jatkuvan päänsäryn aiheuttaa joka vuotinen kysymys; Missä vietän jouluni? Vanhemmat eros mun ollessa pieni ja pienempänä oli sopimus, että oon vuoro jouluin äitin ja iskän luona. Jossain vaiheessa, teini-ikään tullessa, ilmotin kumminkin etten viihdy iskällä jouluna. Siellä ei oo sitä samaa joulufiilistä mikä äidillä, jouluaatto ei juurikaan eronnut arjesta...
Ennen äitin luo kokoontu joulupöytään kaikki mun sen puolen sisarukset perheineen. Niissä jouluissa oli sitä jotain minkä perään oon monet kerrat haikaillu. Vanhemman veljen lapset eivät pääse/halua tulla hänelle jouluks ja nuoremmalla isoveljellä on sen verran monta pientä lasta, että heidän on hankala lähteä mihinkään. Täysin ymmärrettävistä syistä meitä on lähijouluina ollu aterioimassa vain murto-osa vanhasta porukasta.
Näin joulun taas lähestyessä tiedän niin iskän kun äitin odottavan mua luokseen jouluks-ja ensimmäistä kertaa oon tilanteessa jossa en tiiä mitä teen, mitä sanon sille pettyvälle osapuolelle. Pieni hyypiö mun sisällä toivois mulla olevan jo perhettä, jollon voisin jättää vaikean valinnan tekemättä. Olis täysin luonnollista jäädä sen oman perheen kaa kotiin...

Vaihtelu virkistää

Niinhän sitä sanotaan ja sen seurauksena blogin ulkoasu koki muutoksia. Edellinen banneri oli liian kesänen nykyseen vuodenaikaan nähden eikä siinä oleva hiusten värikään pitäny enään paikkansa. Värimaailma poiki ideansa ulos ikkunasta katsottua; tällä hetkellä lumeton maailma näyttää aika synkältä. Kukkurukuun tarkoittaessa kyyhkysen kujerrusta, tulivat höyhenet ja linnut luonnollisesti mukaan.

Mitäs pidätte?

Tässä jahka saan ajatuksia selvitettyä ja menoa rauhotettua, tuun taas kertoileen jotain syvällisempää... Ideoita saa heittää ja muistakaahan myös Se_Perinteisen facebook-sivut =)

Salaattipäivä

-purkki salaattijuustoa

-pari desiä makaroonia

-purkki tonnikalaa (öljyssä)

-pala kurkkua

-pussi frisee-salaattia

-purkki ananasta

-yhden sitruunan mehu

NAM! < 3 

Metsään meni. TAAS.

Viime torstaina tosiaan olin erittäin onnistuneilla treffeillä. Leffa oli valintana aika huono, mutta saatiinpahan nauraa sen hölmöydelle. Ensimmäisen vartin aikana tapahtu jo kaikkii sellasia juttuja, minkä jälkeen ei tarvinu ainakaan ite mitään häpeillä. Kotimatkalla sain tulevaan lauantaihin liittyvän kyläilykutsun.
Olin kumminkin Ketun kaa sopinu, että hän tulee mulle viikonlopuks, hakien samalla koiransa kotiin. Kahden ihmisen ja kahden koiran on suht hankala liikkua mihinkään, varsinkin julkisilla, joten ehdotin että miesseuralainen tulee iltaa viettämään mulle. Ja hän tuli, tuomisinaan kasa leffoja.
Sunnuntaina eräs utelias kaveri kyseli, koska me nähdään miehen kaa seuraavan kerran. Vastasin rehellisesti ettei olla sovittu mitään, mutta tuskin menee viikkookaan-eikä menny kun muutama tunti kun miekkonen kyseli mua sinne yökylään. Ja mähän menin, pitkä tovin toki mietittyäni.

Yökyläilyn jälkeen meiän välille laskeutu hiljaisuus. Koska omistan välillä hyvinkin villin mielikuvituksen, keksin ties mitä syitä miks toinen ei anna kuulua itsestään/vastaa hyvin lyhyesti mun lähettämiin viesteihin. Yökyläillessä silmiini osu pari epäilyttävää juttua ja jo aiemmin mainittu kaveri tekikin niiden pohjalta hyvin vakuuttavaa salapoliisityötä.
Ite olin ajatellu että kun noin usein on tarve nähä, heti ekalla viikolla kolme kertaa, niin viihdymme puolin ja toisin toistemme seurassa. Selvis kumminkin ettei mies koe itse tapailevansa ketään ja lupaili hyvinkin romanttista iltaa ystävälleni. Muka sattumalta ehdotin ite samaa iltaa treffeille ja sain kuulla että mies on lähdössä hoitaan työjuttuja mökille.
Alkuun asia lähinnä nauratti, tiesin ettei varattu kaveri treffeille lähtis. Tänään otin mieheen yhteyttä, kysyin mitä mieltä hän on "meistä" ja missä mahdollisesti mennään. Muutaman viestin jälkeen päädyttiin siihen, ettei meistä mitään paria tuu; mä kun neitsyenä oon liian kokematon ihmiselle joka on yli 40 naisen kaa ollu sängyssä.

Nyt, heti vai myöhemmin?

"Ihminen jolla ei ole omaisia, kuolee heti". 

Kyseinen lause särähti jokin aika sitten korvaan. En ees muista mihin liittyen. Aloin ajatella tarkemmin ja niinhän se on. Ihminen jolla ei ole omaisia, kuolee heti. Kukaan ei muistele menehtynyttä pappaa/mummoo/isää/äitii/siskoo/veljee,.... Kukaan ei käy haudalla, ei välttämättä ole ketään kuka edes järjestää hautajaiset.

Kuka tahansa voi mahdollisesta hautakivestä lukea nimen ja päiväyksen, tuntematta välttämättä mitään sen kummempaa. Elää toivossa että tämänkin hautakiven luo joskus joku pysähtyy.

Pelkään että elämästä vaille jään

On juuri tänne tullut ja taas jo lähdössä
en pysy missään siksi, että pitäis pysyä
Sä itket, kysyt milloin, mä en osaa vastata
enkä lupaa mitään siksi, että pitäis luvata

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Oot ihmisistä tärkein, sä saat mut palaamaan
enkä rakasta sua siksi, että pitäis rakastaa
Sä itket, kysyt milloin, mä en osaa vastata
enkä lupaa mitään siksi, että pitäis luvata

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Sanot mua lemmen karkuriksi
sydäntä ja sielua onnettomiksi
Mua et rauhoittumaan saa
ehkä milloinkaan

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään

Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään, ne saa mut pelkäämään
että elämästä vaille jään
Syyt syntyjen, salaisuudet jumalten
ne pistää menemään

Kerro mulle vain kaunis tapa lähtee niin lähden niin

Tämän kanssa nähtiin kerran ja viestittelylupauksista huolimatta juttu jäi siihen. Ei vaan oo mitään asiaa. Muutaman kerran oon miettiny pitäskö laittaa viestiä mutt oltiin kumminkin sen verran eri maailmoista, niin en oo viittiny.
Tämä ei oli kipeenä ekalla kerralla ja myöhemmin sain ottaa vastaan lukuisia lupauksia jotka ei ikinä toteutunu. Osaan ei ees tullut mitään selitystä. Poistin facesta yms. kun päätin etten jaksa elättää toivoa enään, antaa uusia mahdollisuuksia.
Saa nähä kuinka tän illan treffikumppanin suhteen käy. Tuleeko juttua. Eletäänkö yhtään samanlaista maailmaa. Ennen kaikkea, ilmeneekö turhia lupauksia tai törmätäänkö pettymyksiin...

Yritän tehdä selväks etten hakemalla hae mitään kaveruutta vakavampaa. Jos sellasta ajan myötä kumminkin syntyy, niin en laita pahakseni. Kahden yllä mainitun kohdalla kumminkin toivo on karissu suhteellisen nopeesti kokonaan-ja sittemmin on katkennu välit kokonaan. Elämään kumminkin kuuluu myös pettymyksiä, mutta miksei sillä alun kaveriasteella vois sit vaan jatkaa. Kertokaa mulle kaunis tapa ilmaista ett ei kiitos enempää, kavereita voidaan toki olla...

On korvia,tassuja,...

Huomenna Ketun koirat on ollu mulla tasan kaks viikkoo... Kaikenlaista onkin ehtiny siinä ajassa taphtua ja jokusen kerran on menny sormi suuhunkin, kun en oo tienny mitä ois pitäny tehä-kuten sillon kun toinen koira alkaa ihan yhtäkkiä oksentaan iltalenkillä... Monen naurut on hölmöläisten touhuja seuratessa saanu, mutt on niitä itkujakin tullu.
Huomenna kumminkin Ketun ois tarkotus tulla kylään ja sunnuntaina lähtiessään ottaa koiratkin kotiin. Mutta... Ketun pitäis hakee lääkkeensä apteekista eikä oo sitä vielä tässä parin päivän aikana saanu tehtyä. Ilman lääkitystä on pian takuuvarma paluu osastolle. Yksinkertasesti, ja karusti ilmaistuna, jos kaverilla ei oo lääkkeitä huomenna tullessaan mukana, koirat ei lähe mihkään sunnuntaina.
Kohta joku eläinaktivisti kumminkin alkaa vinkuun etten voi väkipakolla pitää toisen koiria itelläni, mutta Kettu itekin ymmärtää tilanteen. Puhuttiin nimittäin siitä tänään. Jos oma vointi ei oo kunnossa, ei sitä jaksa hoitaa kahta nelijalkaistakaan. Ihan suoraan sanottuna, mä en jaksais niitä (ainakin) kolmatta viikkoo.

Joten Kettu kiltti, hae lääkkeesi!!! 

Ei oo helppoo mutt pitää ponnistaa

Nään viattomat jotka kärsii turhaa

nään vihaa ja mä nään murhaa

nään rahanahneita kasvoi joka paikassa

nään nälkää, verta, hikee jonku paidassa

nään luonnonkatastrofei, itkevii lapsii

nään menehtyneitä silkohapsii

nään elämänsä juoneita ihmisii ja

nään ne perheet jotka siitä kärsii

nään kyyneleitä silmissä ghettopojan,

nään ne urahuiput ja katuojan

nään kuoleman sairait, nään joutsenet jääss

nään epätoivon ja valon tunnelin pääs

Monena päivänä töihin mennessä ja iPodilta musaa kuunnellessa oon miettiny miten osuvat lyriikat tossa Puhuvan Koneen biisissä on. Ei ehkä 100% sitä mihin mä töissä törmään mutt totta on että nään aika paljon kaikenlaista. Kenties liikaakin...

Työssäoppimisen aikana on tullu vastaan niin hirttoköysiä kun huumeitakin. On joukkoon mahtunu orastavia ystävyyssuhteita, iloisia lapsia ja kaikkea muutakin mukavaa. Ne mukavat jutut vaan helposti jää taka-alalle...

Tunne- ja tilanneskaala ylettyy ääripäästä ääripäähän eikä voi kun nostaa hattua niille jotka tota työtä tekee elääkseen. Jos mulla olis mahdollisuus, niin kyllä suorittaisin loput opinnot oppisopimuksella työssäoppimispaikassani-mutta voin ihan suoraan sanottuna ett pidemmän päälle en kyllä jaksais tota työtä. Vahva muuri tarvii olla ympärillä jotta pystyy säilyttään etäisyyden asiakkaisiin, mutta samalla tehtävä työtä omana itsenään...

Mitä tapahtuu?

Mulle sanottiin eilen,että mä elän aika erikoisessa yhteisössä. Niin... Eihän sitä ite välttämättä tuu ite ajatelleeksikaan miten ulkopuoliset näkee jotkut tilanteet. Eikä toisaalta tarvikaan koko ajan miettiä ulkopuolisten mietteitä mikäli itellä on hyvä olla. Jokaiselle on annettava oikeus elää omaa elämäänsä.
Käyty keskustelu juonsi ensinnäkin juurensa Ässään joka eräs ilta soitti mulle puol ysin aikaan ja pyysi keittään kahvii. Vaikka olin jo menossa nukkuun, sen verran jaksoin nousta ylös. Joku siinä ihmisessä vaan on mikä mua kiehtoo, jotain mistä saan voimia.
Seuraavana iltana murruin täysin. Tulin töistä kotiin, istuin sängylle ja kyyneleet alko vaan valuun. Sinänsä ilman mitään syytä, oon vaan väsyny tähän kaikkeen. Koirien hoidon myötä arki on muodostunu epämiellyttäväks oravanpyöräks.
Apuun kumminkin tuli aina yhtä ihana Iina, joka ehdotti että tuun viikonlopuks heille. Koirien ulkoilutus ja ruuanlaitto luvattiin "ulkoistaa", mun tehtäväks jäis ainoastaan kerätä voimia. Tänne Hyvinkäälle siis tulin, vaikka aluks vastustelinkin. En kumminkaan osaa tavallaan päästää irti ja olla ulkoilumatta koiria. Toisaalta vaan hyvä, on ees joku mikä pitää arjessa kii...

Pari photoo

Vieraat kasvot nään, ne ei oo kenenkään...

Tennarit vilkkuen mettään juoksee räkänokka tää...

Kainalossa puinen leipälaatikko, se sellainen jossa on liukuovi...

Hip hei Halloween, ensi vuonna uudestaan

Eilisistä Halloween-bileistä selvitty eikä tapani mukaan oo ees krapulaa. Ihme kyllä, sillä jostain syystä illan aikana uppos niin omia kun muidenkin juomia... Seura oli mitä parhainta (vaikka toista seuralaista etukäteen vähän jännitinkin...) ja homopippaloissa porukka oli ihmeen avointa. Ekaa kertaa mutkin nähtiin tanssilattialla-ja koko illan siellä viihdyinkin, kiitos kahdelle työnsä osaavalle dj:lle. 

Yleensä bileiden jälkeinen päivä menee sellasessa kamalassa tahmeessa olotilassa, ajatukset harhailee ja muutenkin tekeminen on hidasta. Jos mulla ei olis hoidossa koiria, oisin varmaan aamulla kotiuduttuani kaatunu suoraan sänkyyn-tai jääny pidemmäksi aikaa yöpaikan sänkyyn makoileen. Kaksi karvaturria kumminkin vaati lenkitykset ja aamupalansa joten "pysähtyminen" on mahdotonta.

Miska vaan vähän nukkuu...

Talvilomaksi muuttunut syysloma?

Mun syysloma alko varsinaisesti viime sunnuntaina kun lähin reissaan. Ensimmäisenä suunta oli Jyväskylään jossa nähtiin Erään henkilön kanssa. Illemmalla kävin  kattoon Puhdistuksen ja yön tosiaan vietin hotellissa.
Maanantaina jatkoin matkaa Tampereen nurkille kummitädille. Reilun vuorokauden aikana ehdittiin pienten (7v ja 5v) serkkupoikien kaa tehdä maja, lukee kirjoja, pelata useampaakin peliä, viettää naamiaisia,...
Tiistaina matkasin äitille, missä oli alkuun tarkotus viettää pari yötä ja jatkaa reissua Hyvinkäälle. Suunnitelmiin kumminkin tuli muutos ja kotiuduin eilen suoraan äitiltä. Illalla sain kaverin koirat hoitoon ja voi että tätä menoa!
Tänään iltasella ois tiedossa mukavaa noitamaisuutta Halloween-bileiden merkeissä ja huomenna...noh, jokainen voi arvata mitä baari-illasta seuraa.
Viikon kestäny syysloma on kyllä tuntunu paaaaaaljon pidemmältä-ja hyvä niin. Tällä hetkellä koen nimittäin että oon ehtiny tehä kaikkee mukavaa ja reissailusta huolimatta koen oloni levänneeks. Ilomielin kyllä palaan työssäoppimaankin maanantaina, saa nähä mitä kaikkee siellä on ehtiny tapahtua viikon aikana!

Kaksi kolmesta reissaajasta... < 3 

Hankintasuunnitelmia

Sitten kun olen rikas (tai kun joku pukinkonttiin tästä ottaa ideoita ;)), multa löytyy pitkät tummat saapikkaat, kesäverhot, näyttävä rannekello, moppisetti, oviverho ja vaihtomattoja. Saapikkaat ja kello on uutuusviehätyksiä, mutt muut on ollu jo kauemmin hankinnan alla. Kovin saamaton vaan olen...

Lentäjien salaisuuksia

Löysinpä ihan mielenkiintoisen jutun msn.com sivustolta. Uutiseen oli listattu lentäjien viisi salaisuutta;

1. Lentäjät työskentelevät väsyneinä
Haluaisitko ajatella konetta ohjaavan lentäjän nauttineen hyvät yöunet ennen lähtöä? Aina näin ei ole, lentäjät paljastavat. Sääntöjen mukaan pilotit voivat nimittäin tehdä töitä jopa 16 tuntia putkeen ilman taukoa. Erään lentäjän mukaan lentoyhtiöiden tarjoamat hotellit eivät myöskään aina ole parhaita lepopaikkoja.

2. Vauva sylissä matkustaminen on vaarallista
Sinäkin olet ehkä matkustanut vauva sylissäsi – turvallista se ei kuitenkaan ole, lentäjät tunnustavat. Sallimalla vauvat vanhempien sylissä halutaan varmistaa matkustajien määrä: kalliin lentopaikan ostaminen perheen pienimmälle saattaisi karkottaa matkustajat. Vauvojen kanssa autoilua pidetään myös vaarallisempana kuin sylissä matkustamista.

3. Matkustajille kerrotaan valikoituja totuuksia
Lentomatkustajille kerrotaan vain se, mitä he haluavat kuulla. Jos koneen moottori lakkaa toimimasta, ei asiasta todennäköisesti edes ilmoiteta, sillä useimmat koneet voivat lentää yhdenkin moottorin varassa. Lähestyviin ukkosmyrskyihin saatetaan viitata sadekuuroina, eikä sumun hermostuttamalle matkustajalle kerrota näkyvyyden olevan olematon.

4. Veteen laskeutumista ei ole olemassakaan
Lentäjät paljastavat: ”Sellaista asiaa kuin veteen laskeutuminen ei ole olemassakaan. Sitä kutsutaan mereen syöksymiseksi.”

5. Turbulenssia luvassa
Turvavyövalon syttyessä kyse voi olla vielä vaatimattomistakin ilmakuopista, mutta jos kapteeni kehottaa lentoemäntia ja stuertteja istumaan paikoilleen, on luvassa todennäköisesti rajumpaa turbulenssia.

Mielenkiintoista. Onneks ei tarvi hetkeen astuu lentsikkaan...

Rento päivä

Hyvä fiilis alko jo aamusta. Yhentoista tunnin unien jälkeen heräsin hyvin levänneenä, ilman herätyskelloa. En ees muista koska viimeks oon heränny "omaa tahtia". Viettäny päivän ilman mitään suunnitelmia, ilman kiirettä mihinkään. Tällaisena vapaapäivänä sitä pukeutuu mahdollisimman mukavasti ja voi tehdä ainoastaan niitä asioita mistä pitää. Pitkän kaavan mukaan.
Kotona vapaapäivää, ja muutenkin aikaa yksin viettäessä, sitä laittaa päälleen ennemmin mukavat kuin välttämättä silmää miellyttävät vaatteet. Yöllä voi nukkua vaikka pelkissä villasukissa jos siltä tuntuu. Tän päivän paita vaatis julkisilla paikoilla vähintään legginssit kaverikseen, mutta miks laittaa ne jalkoja ahdistamaan kun kukaan ei kerta kattele. Peilikuvallekkin on ihan sama.
Ei ehkä kovin fiksua, mutta saappaat vaan jalkaa ja roskia viemään. Jos mä alkaisin pukeutuun sään mukasesti, niin muutaman roskapussin viemiseen sais kulutettua varmaan 15min-näissä kamppeissa kun keikkaan menee hädin tuskin pari minuuttia. Jos jota kuta naapuria kiinnosti kytätä ikkunasta, niin se on hänen ongelmansa.

Turkin korut, villasukat ja tunika-melkein ainakin tyylikästä :D

3L0KUU

Elokuun alussa kattelin teemaan sopivasti Elokuu-elokuvan. Jälleen kerran tuli todettua ettei kriitikot oo aina samaa mieltä mun kaa-tai siis mä en oo aina samaa mieltä niitten kaa. Eräskin arvostelija oli kuvaillu kyseisen elokuvan realistiseks ja vaikka jotkut kohdat toki sellasia olikin, enemmän mun mielestä oli epärealismia. Muistakaahan että kyseessä on ainoastaan mun mielipide.

Ensinnäkään en usko että kukaan (jätkä) lähtee heittämään edellisyön "hoitoa" kotiin. Vielä kun ei oikein muista, kiitos krapulan, mitä tän hoidon kaa on tullu tehtyä. Kuinka ollakaan, kyseinen kimma asuukin sitten aivan toisella puolella Suomea.

"Hoito" sitten päättääkin karkailla ja eikö tää jätkä jaksa aina vaan juosta perässä. Kesälomalla ei välttämättä oo mitään tekemistä, mutt eikö toi nyt aika epätoivoistakin oo. Ehkä olis ollu fiksumpaa sanoo suoraan, kiitos kyydistä ja tää oli tässä.

Leffan päähenkilöt oli jotain mun ikäsiä, siis about 19v. Voi olla että mä oon kasvanu kuplassa, mutta mun mielestä tollanen määrä seksiä (=jatkuvasti) ei kuulu tähän ikään. Oli kuinka kesä tahansa... Enkä muuten muista nähneeni yhtäkään kortsua missään välissä.

Jossain vaiheessa leffan sankareilta sitten varastettiin mm. auto ja hupsis, yhtäkkiä olikin täysin uusi malli tilalla. Vaikka kaikki vaatteet oli ryöstetty, niin jostain löytyikin kohtauksien välillä täysin sopivia ja siistejä uusia kuteita. Realistista? Ei!

Kuva Googlesta

Se_perinteinen nyt myös Facebookissa!

Ei muuta kuin tykkäämään; 

https://www.facebook.com/SePerinteinen

Kurkistus neljän seinän sisään

En muista ehinkö jo tekeen jonkin sortin asuntoesittelyn tän hetkisestä kodistani... Mikäli en, tän kummempaa ei oo tulossakaan. Koti kun on kumminkin yksityinen paikka.

Ne lukijat jotka mun kahvilla käy, voi yrittää bongata kaikki noi kuvien jutut ;)

Joulua odotellessa

Lähetin jokunen aika sitten tällaset kirjeet sukulaisille;

"Moi!
Kuukauden päivät on jo vietetty koulun penkillä ahertaen ja pikku hiljaa ajatukset suuntaavat (syysloman kautta) jouluun ja siihen mitäköhän paketeista tänä vuonna löytyy. Parina viime jouluna jotkut lahjat ovat olleet... noh, aika kaukana odotuksista. Siispä tässä vähän ideoita tämän vuoden pukinkonttiin.
Kahvikuppeja, pyyhkeitä ja pussilakanasettejä mulla on jo ihan tarpeeksi-vaikka ne kulutustavaraa onkin. Kiinalaiset osaavat valmistaa hyvinkin pieniä L-koon vaatteita joten varmempaa olisi sujauttaa kirjekuoreen omaan budjettiin sopiva lahjakortti. Saan sitten itse kaupasta haettua sen mitä kipeimmin tarvitsen.
Leffat ja kirjat jaksavat viihdyttää-kunhan kyseistä opusta en ole jo lukenut tai elokuvaa katsellut. Tässäkin asiassa auttavat lahjakortit (esim. Suomalaiseen kirjakauppaan) tai ihan suora kysymys mikä kiinnostaisi. Voidaan myös mennä yhdessä kaupoille katsomaan mieluista lahjaa.
Varmoja valintoja taitavat olla palapelit ja erilaiset opiskeluvälineet (kynät,vihot yms.). Mikäli et elokuun lopulla päässyt syntymäpäivilleni, niin todennäköisesti toivomuslistalta löytyy edelleen se mistä kutsussa mainitsin. Mitään turhaa "krääsää" en halua; mieluiten otan vastaan yhden mieluisan lahjan kuin useamman millä en tee yhtään mitään.

Terkuin Jenni

P.S
Mikäli koet edelleen epävarmuutta asian suhteen, aina voipi soittaa tai laittaa tekstarilla kyselyä mikä miellyttäis."

Tiivistettynä siis; mun joululahjat on toivon mukaan tänä vuonna litteitä :)

Kuvapläjäys ja joitakin kuulumisia

Miesten vessasta, jonne eräs päivä eksyin...

•  Työssäoppiminen jatkuu edelleen ja hyvin on menny. Aamulla töihin lähtiessä ei voi edes aavistaa mitä sinä päivänä tulee vastaan tai mihin päivä päättyy-ja loppuen lopuks sellanen passaa mulle oikein hyvin. On aika rentouttavaakin vaan mennä töiden mukana eikä suunnitella päiviä etukäteen. Tuleviin näyttöihin tosin olis vähitellen valmistauduttava, mutta stressittä teen senkin-kunhan oon eka ens viikolla viettäny ansaitun syysloman.

Matkalla pohjoiseen...

• Kuten oon jo maininnukin, olin jokunen viikko sitten käymässä Jyväskylässä enkä sillon päässy tapaamaan "erästä". Nyt sunnuntaina istahdan uudestaan yli kuudeks tunnin junaan ja luvassa on kenties mahtava alku lomalle. Tähän muutamaan viikkoon on mahtunu jos jonkinmoista kitkaa meiän välille, mutt tällä hetkellä en voi olla kun onnellinen. Vai mitä sanotte mm. kommentista; Oisitpa jo täällä ;)

• Se mitä laivatoilailuun tulee... Mä päätin olla ettimättä tyyppiä käsiini, päätin että olkoon niin kun mottona oli (se mitä laivalla tapahtu, jääköön paluubussiin). Kauaa en kumminkaan voinu päätöksessäni, sillä tää tyyppi ettikin mut käsiinsä. Siis suomeks sanottuna, laitto facessa viestiä. Muutama viesti siinä vaihdettiin, ilman mitään. Nyt tiiä tyypin sukunimenkin, mulla on mahdollisuus selvittää missä hän asuu jne. mutta en koe sille mitään tarvetta. Ehkä joskus törmäillään.

Miksei mun hiukset voi olla aina näin pöyheet!?!

• Ohimennen tulikin jo sivuutettua tulevia suunnitelmia syysloman merkeissä. Tosiaan loma alkaa reissulla Jyväskylään ja sieltä siirryn Tampereen nurkille kummitätiä moikkaan. About vuorokausi siellä ja siitä äitille. Tarkotuksena ois ehtiä käydä kummityttöäkin moikkaan sekä Iinalla. Saa nähä miten viikko (ja rahat) riittää :P

Uusien saappaiden ja uuden sateenvarjon voimalla oon valmis kohtaan loppusyksynkin myrskyt :)

Syrjäytyä vai selviytyä?

Töissä oon saanu lukea jos jonkinmoista julkaisua liittyen alaani. Tähän asti mieleenpainunein on ollu tilastointi nuorten syrjäytymisestä. Mikä siihen johtuu ja miten nuoret kokevat selviytyvänsä vaikeina aikoina. Läpyskää lukiessa mä jotenkin pystyin samaistumaan kokemuksistaan anonyymisti kirjoittaneisiin nuoriin. En voi sanoo että oisin köyhä tai että mun perhe on köyhä, en koe sitä niin. Aina on ollu katto pään päällä, vaatteita ja ruokaa. Vaatteet on pitkälti ollu kierrätettyjä, mutta näin jälkikäteen ymmärtää ettei sillä loppuen lopuks oo mitään merkitystä. Mä olin talvipakkasella kiitollinen siskon vanhoista toppahousuista-sillon kun muut jäädytti ittensä pillifarkuissa. Välillä on ollu aikoja että ruoka on ollu kaurapuuroo tai leipää pelkällä voilla, mutta nälkää en muista ikinä nähneeni. Viikkorahaa sain joskus aikoinaan 1,5e/vk ja olin iloinen kun se jossain vaiheessa nousi 2 euroon. Ei ollu mitään mihin olisin tarvinu omaa rahaa, siihen aikaan toi 1,5-2e vielä riitti karkkipäivän ostoksiinkin.
Nuorten kertomisista haluun nostaa esille pari lainausta. Ensimmäinen kuuluu näin: "Elämän virrassa toiset kelluvat korkeammalla ja toiset vähän syvemmällä. Tärkeintä on pidättää hengitystä ja olla joutumatta paniikkiin. Ne jotka eivät osaa uida, hukkuvat. Minä olen oppinut uimaan." Pysähdyin oikein ajatteleen tota. Joku virtahan meitä täällä kuljettaa ja kirjoittaja on loppuen lopuks, mun mielestä, tiivistäny ehkä elämän tarkoituksen noihin pariin lauseeseen. On opittava uimaan, pärjään. Toinen lainaus ei ole ehkä noin elämänmyönteinen: "No, mun elämän tarinaan löytyis enemmän surullisia sanoja kun taivaalla on tähtiä, enemmän kyyneliä kun meressä on kaloja, mut mä haluun supistaa mun tarinan yhteen lauseeseen et tää ei ollu mun valinta."

Sen enempää en halua jaaritella. Toivon teoksen tavoittavan mahdollisimman monta, ehkä jopa päättäjiäkin, ja pysäyttävän ymmärtään mikä nykytilanne on. Niille jotka nyt kiinnostuivat, on seuraavassa linkki tilastoinnin nettiversioon: Syrjäytyä vai selviytyä vihkonen (pdf-tiedosto)

Vapaa kuin taivaan lintu

Mun toisen kummitädin kuolemasta tuli eilen 8 vuotta. Ihmisenä en oikeestaan muista hänestä mitään. Joskus muistan ihmetelleeni kuinka joku voi vetää tupakkaa posket niin lommolla ja sen ainoon kerran kun olin yökylässä, olin unohtanu hammasharjan ja -tahnan kotiin. Tosi "hienoja" hetkiä...
Tän kahdeksan vuoden aikana oon lähes kokonaan unohtanu koko ihmisen. Jouluna toki oon sytyttäny kynttilän muualle haudattujen ihmisten muistomerkille, yhteiseks mummolle ja kummitädille. Suoraan sanottuna en ees tiedä missä heidän hautakivensä on.
Eilen muistelin äitin kaa kuinka joskus Leilan kuoleman aikoihin, kun mä en joku ilta saanu nukuttua, oltiin juteltu muuttolinnuista. Miten ne oikein osaa syksyllä lähteä oikeeseen suuntaan ja kuinka ne löytää keväällä tiensä takaisin. Linnut on edelleen ihmettelyn aihe.

Minne moraali katos?

Olin viikonloppuna laivalla ja oli kyllä railakas reissu. Ensinnäkin mä olin kolmen aikaan päivällä niin hyvässä humalassa etten meinannu pysyy pystyssä, kiitos vaan kaikille juomien tarjoojille (yhtäkään en maksanu ite!) :D Siinä sitten kun humala oli hyvä, niin jostain kumman syystä ajauduin naimisissa olevan ja about 15 vuotta mua vanhemman miehen kaa hyttiin pussaileen. Ei herran jestas! Mihin katosi moraali, kaikki ajatukset etten ikinä tee mitään kenenkään mua yli 10 vuotta vanhemman kaa? Minne meni se kiltin tytön imago? Tyypin mottona oli että mitä ei muista, ei oo ikinä ollukaan. Harmi vaan että meistä kumpikin muistaa. Eiköhän tästä(kin) kumminkin selvitä. Oon toisaalta kiitollinen etten tiiä tyypistä muuta kun etunimen ja asuinkaupungin, voin keskittää ajatukseni takasin "erääseen henkilöön". Tietenkin kerroin laivamöhläilystä vaikkei välttämättä ois tarvinu. Eihän me seurustella edes. Vielä? Sunnuntaina mä suuntaan taas pohjoseen (kyllä, Jyväskylä on mulle pohjonen) ja katotaan mihin suuntaan asiat alkaa kulkeutuun.

Ystäväni, tuttavani

Iina haastoi bloginsa lukijat Ystäväkirja-haasteella ja koska (taas) ruokatauko, niin miksikäs sitä ei paria sanaa kirjoittelis. Kysymykset ovat varmasti kaikille tuttuja lapsuusaikojen ystäväkirjoista-mutta mitkä mahtaakaan olla mun vastaukset ;)

Nimi: Jenni
Lempinimi: Jensku
Osoite: Lahdessa
Sähköpostiosoite: Jii.Lehtonen@luukku.com
Syntymäaika: Elokuussa
Horoskooppimerkki: Neitsyt
Hiusten väri: Vaaleat
Silmien väri: Siniset
Pituus: reilu 160 cm?
Sisarukset: kaks isoveljeä ja kaks isosiskoa
Koulutus: peruskoulu, toinen aste juuri menossa
Lempiaine koulussa: ruotsi
Parhaat ystäväni: Jonna ja Iina
Kiinnostava urheilulaji: uiminen
Suosikkiyhtyeeni: Happoradio, Uniklubi, Tiktak
Lempivärini: tällä hetkellä vaalensininen
Lempikukkani: päivänkakkara
Lempiruokani: kasvisgratiini
Harrastukseni: bloggaaminen, lukeminen, kirjeenvaihto, pyöräily nyt vielä kun se onnistuu
Parhaat TV-ohjelmat: House, C.S.I Miami, Talent Suomi
Lempikirjailijaa: Sofi Oksanen
Tän hetken suosikkibiisi: ...

Ruokailumuutoksia

Täällä sitä vaan keskellä työpäivää dataillaan. Eipä se toisaalta kumminkaan rikollista taida tehdä, onhan mulla kumminkin päivittäinen ruokatauko 60 min-enkä kumminkaan niin kauaa siihen käytä. Tänäänkin raejuustopurkki meni vajaassa vartissa.
Oikeastaan mun koko ruokailutottumukset on viikon aikana päässy muuttuun tosi paljon. Aamulla edelleen syön kunnon aamiaisen, lounaalle saattaa ehtiä vasta kahden kolmen aikaan ja seuraava onkin sitten jo mahdollisesti iltapala. Aina ei tule sitäkään sen kummemmin syötyä. Elikäs siis entinen 5-7 ateriaa on supistunu 2-3 ruokailuun.
Se miksi näin on, johtuu osittain tosiaan työssäoppimispaikan hektisestä tyylistä. Aina ei vaan voi ilmoittaa klo 11.30 että pitäkää hommanne, minä lähden syömään. Töiden jälkeen on hoidettavana muita asioita eikä välttämättä jää aikaa/voimia enään tehdä kattavaa ateriakokonaisuutta. Saatan toki siinä kuuden seittemän aikaan syödä jotain tukevampaa (kuten jogurttia ja mysliä) minkä takia sitten skippaan iltapalan.
Joku saattaa nyt huolestua, mutt ite en vielä tässä vaiheessa nää asiassa mitään ongelmaa. En sen takia syö että väkisin laihduttaisin (vaikka onhan tässä jo 1,5kg ehtinytkin pudota) ja muistelisin näin käyneen aiemminkin. Kyllä se ruokahalu ja ruuanlaitto into aikanaan palaa-siihen asti voin keskittyä johonkin muuhun.

Eräs henkilö

Myönnetään, on liian aikasta hehkuttaa mutta hehkutan silti. Oon tässä jo parisen viikko viestitelly erään pojan kanssa, päivittäin. Viikonloppuna piti nähäkin kun olin Jyväskylässä käymässä, mutta ei nähtykään toisen sairastumisen vuoksi. Ja koska syyslomalla olin suunnitellu lähteväni Ouluun, mutta en lähdekään niin voin ihan hyvin käyttää saman rahan siihen ett palaan Jyväskylään.
Tää vois ihan hyvin olla pelkästään mun pään sisästä, ykspuolista mutta rivien välistä lukien ei sitä kumminkaan oo. Oon esimerkiks ollu jonkun aikaa viestittämättä, ottamatta yhteyttä, niin kyllä hetken päästä toinen kaipaa. Eikä mun mielestä kuulosta eilinenkään keskustelu viikonloppujen vietosta pahalta;
Minä: Yhen viikonlopun kuukaudesta pyrin oleen äitillä ja toisen iskällä.
Toinen: Ja kolmannen täällä ja mä neljännen siellä, niin siinähä näkee hyvin jokasta kuukaudessa.

Minä annan kaiken ja enemmän

Oikeestaan koko viikonlopun stressasin tänään alkanutta työssäoppimista. Kauhistutti ajatus etten tiiä tulevista kymmenestä viikosta muuta kun sen moneen meen tänään. Vähitellen kumminkin jännitys unohtu kun sulaudun pieneen työyhteisöön ilman vaikeuksia. Sen jälkeen kun oltiin vähän ohjaajien kaa käyty läpi mitä syksy pitää sisällään, ei ees liukuvat työajat ahdistanu. Kivempihan se vaan on mennä töihin vähän myöhemmin ja lähtee sit kun päivän työt on hoidettu.
Toinen suuri stressin aihe oli tulevan viikonlopun seminaarimatka Jyväskylään. Ikinä en oo siellä päin liikkunu ja nytkään ei lähe kukaan seuraks. Mitään hätää mulla kumminkaan tuskin tulee, seurakunta kun hoitaa matkat ja yöpymisen. Unohtamatta erästä miekkosta joka ilmoitti vievänsä mut syömään ja leffaan ;)

Vaihteeks sanomaa

Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa
Kaikki on niin hyvin että ihan naurattaa
Silloin tuntuu että rukouskin siivet saa
Taivaan Isän luokse kiitoslaulu kohoaa 

...

Joskus synkkä pelko hiljaa hiipii sydämeen
Moni kantaa huoliansa aivan yksikseen
Pimeyden läpi kulkee rukouksen tie
Älä yksin pelkää, huolet Jumalalle vie  

Iso paha jumi

Niin ihanaa mutta NIIN tuskallista

Kävin tänään elämäni ensimmäisen kerran hierojalla ja voi taivas! Tiesin vasemman niska-hartiaseudun olevan ihan jumissa, mutt jo siinä vaiheessa kun hieroja lämmitteli ns. tervettä oikeeta puolta, mulla valu vedet silmissä. Ihme muhkuroita se onnistukin löytään pitkin selkää... Hierojakin siinä sit taivasteli moneen kertaan miten oon saanu paikkani tähän kuntoon, ei kuulemma vastaavaa jumitusta oo aiemmin vastaan tullu. Ja tietääkseni hänkin on kumminkin toiminu hierojana useita (kenties kymmeniä) vuosia.
Pahan jumin takii tiedossa on ihan säännölliset käynnit hierojalla ja käskettiin pysyä koneelta pois. Oon itekin jo tiedostanu sen ett liikaa tulee näytön luona istuttua, mutt nyt kun oikeesti tunnen kropassani miten pahaa jälkeä syntyy, ymmärrän ett tauko tekee ihan hyvää. Siispä bloggaus tahtikin hidastuu, hiljenee eikä (toivottavasti) vaan hetkeks.