Taas yksi vuosi takana

Vihdosta viimein sain eilen allekirjoitutettua uuden kodin vuokrasopimukset. Muutto koittaa aika tarkalleen kuukauden kuluttua ja sitä ennen on monen monta puuhaa vielä edessä. Yksi näistä on 4 000 palaisen palapelin loppuun kasaaminen, noin 1500 palaa puuttuu... Ennen kun kumminkaan jähmetyn projektin pariin, lienee aika summata hieman kuluneita kuukausia. Tähän avuksi löysin Oman katon alla-blogista mukavan haasteen, kiitoksia vaan Tuulalle! :)

 1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
- Kävin navetassa, näin hyttysen toukkia, viihdyin yksin yökerhossa, luovutin munasoluja, kävin katsomassa stand uppia, kärsin auringonpistoksesta, söin herkkusieniä,...

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
- Lupasin nauttia pienistä(kin) asioista ja rakastaa aidosti. Niin voin myöntää myös tehneeni :)
 
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
- Tuli ja jotkin vanhat ihmissuhteet syveni

4. Menetitkö ketään läheistäsi? 
- En varsinaisesti
 
5. Missä maissa vierailit? 
- Virossa x2

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
- Lapsen
 
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta? -
  
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana? 
- Opintojen reipas jatkaminen viime vuoden syksyn sairasloman jälkeen. Kesällä kiersin paljon Suomea järjestyksenvalvojan roolissa ja se opetti kaivattua itsevarmuutta. Päätös Poriin muutosta.
 
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
- Läheisten mitättömät reagoinnit mulle tärkeisiin asioihin.
  
10. Sairastitko tai loukkaannuitko? 
- Alkuvuodesta yks korvatulehdus, mutta muuten vuoden pärjäsin satunnaisilla nuhapäivillä.

  
11. Mikä oli paras ostoksesi? 
- Uusi kahvinkeitin ja tabletti

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten? -

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? 
- Asumiskuluihin, ruokaan ja vaatteisiin. Elektroniikkaankin taisi mennä suhteellisen iso siivu...
 
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
- Rahakkaista festarikeikoista ja muuttosuunnitelmista
 
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
- Juha Tapion Meillä on aikaa sekä Haloo Helsingin Kevyempi kantaa
  
16. Viime kauteen verrattuna, olitko:
i. onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi
ii. laihempi vai lihavampi: Jouluherkuttelun jälkeen 900g lihavampi. Vuoden aikana kyllä ehti näkyä myös -5 kg
iii. Rikkaampi vai köyhempi: Rikkaampi-ja ehdottomasti taloudellisempi!

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Olleeni rohkeampi ja ilmaisseeni mielipiteitäni (vielä) avoimemmin. Olisin voinut myös olla aktiivisempi liikkumisen suhteen.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Kiukuttelin monista turhistakin asioista. Vähemmän tinkimistä niistä asioista mistä tulee hyvä mieli.
 
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
- Joulu kului perheen parissa ja Ketun kanssa lenkkeillessä. Juhannus meni jv-keikalla eräillä juhannusjuhlilla.

20. Rakastuitko kauden aikana? 
- Kenties ;)

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
- Miehen puolikkaat
 
22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
- Enemmän tiettyjä asioita kuin ihmisiä. Tavallaan siis kyllä.
  
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Heti vahvana kakkosena Bjorn Sortlandin Silmätyksin!

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- Löysin uudestaan rakkauden Club for Fivea ja Lauri Tähkää kohtaan. Uusina vahvoina tulokkaina suosikkilistalla on Robin ja Haloo Helsinki.
 
25. Mitä halusit ja sait? 
- Parisuhteen ja käytännöllisiä joululahjoja.

26. Mitä halusit, mutta et saanut? 
- Tutkintotodistus

27. Mikä oli vuoden paras elokuva? 
- Poika raidallisessa pyjamassa

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
- Täytin 21 ja synttäripäivä meni Väestöliiton klinikalla munasoluja luovuttaessa. Iltapäivän vietin Setämiehen seurassa mm. ravintolassa ruokaillen.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?
- Koko vuoden kestänyt vakaa taloustilanne

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
- Ihan ite taisin sen tehdä :D

 31. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Aktiivinen yhteydenpito Setämiehen ja Ketun kanssa. Hyvät (mutta edelleenkin aivan liian harvat...) kohtaamiset pienen kummitytön kanssa. Oma rauha/oma koti.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten? -

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten? -

34. Ketä kaipasit?
- Niitä kenen kanssa en saanut viettää syystä tai toisesta aikaa haluaamani määrää.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen? -

36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?
- Oma nopea väsyminen. Erityisherkkyyteen entistä enemmän perehtyminen ja siitä itsensä tunnistaminen. Monet biisit itketti.
   
37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle?
1) Etsin aktiivisen harrastuksen itselleni
2) Olen avoin tulevaisuudelle
3) Sanon rohkeammin niin positiivisista kuin negatiivisista asioista
4) Edelleenkin rakastan aidosti
5) Kirjaan vihkoon joka päivä yhden positiivisen asian

Kuvat blogiarkiston kätköstä. Kulunut vuosi oli luettuina kirjoina vaivaiset 33 ja katsottuina elokuvina 60.

Taas toivotus hyvän joulun

Blogi viettää joulun ajan hiljaiseloa. Vuodet puhteet on ohitse ja nyt on aika nauttia läheisistä. Tässä perinteeksi muodostunut joulukortti teille rakkaat lukijat. Tavataan taas vuoden vaihduttua!

Mä voin ihan hyvin/kun saan olla rauhassa/mut ikkunat on auki/ettei oli hiljasta

HSP (highly sensitive person) eli erityisherkkyys on synnäinnäinen ominaispiirre ja mä koen vahvasti kuuluvani siihen n. 20% väestöstä, joka piirteen omistaa. Erityisherkkyys näkyy monessa ihan arkisessakin asiassa ja mulla on ollut (ja on edelleen) oppimista itseni kanssa. Alla muutamia esimerkkejä Elaine N.Aronin kehittämän erityisherkkä-testiä mukaillen.

Väite: Tunnen olevani tietoinen ympäristön vivahteista ja huomaan helposti yksityiskohtia.
Yksityiskohtia tulee vivahteita enemmän huomattua ja esimerkiksi uusissa paikoissa (uudet ravintolat, baarit, koulu,...) menee kauan aikaa ennen kuin pystyn kiinnittämään täyden huomioini olennaiseen enkä esimerkiksi tilan sisustukseen. Totta.

Väite: Muiden mielipiteet vaikuttavat minuun.
Vitsiksi tarkoitettu heitto on vaikea jättää huomioimatta ja usein jään vatvomaan mahdollisia piiloviestejä lauseiden välissä. Nähdessäni itkevän ihmisen, mua alkaa myös itkettää ja usein jos joku nauraa, mua alkaa myös naurattaa. Totta.

Väite: Olen herkkä kivulle/minulla on matala kipukynnys.
Henkisesti kyllä, otan kaiken mahdollisen itseeni, mutta fyysisesti ei. Usein en edes huomaa saavani mustelmia tai esim.tatuointien ottaminen ei ole sattunut mitenkään paljon. Ei totta.

Väite: Kiireisinä päivinä huomaan tarvitsevani omaa aikaa, vetäytymistä omiin oloihin.
Ei tarvi edes mitenkään erityisen kiireinen päivä olla, sillä tämä tarve syntyy jo siitä jos joudun olemaan sosiaalisempi mitä jaksaisin-siis esimerkiksi vanhemmilla kyläillessä tai koulupäivän aikana. Kotiin päästyä olen todella uupunut ja saatan tahtomattanikin nukahtaa. Totta.

Väite: Olen herkkä kofeiinin vaikutuksille.
En erityisen. Hiilihapollisista kofeiinituotteista (kuten cokis), saan tärinöitä ja huonon olon jo pienestäkin määrästä. Kahvin tai teen kohdalla tätä ei tapahdu-monenkaan kupillisen jälkeen. Kahvi ilta-aikaan nautittuna saattaa aiheuttaa unettomuutta, mutta ei aina. Ei totta.

Väite: Kirkkaat valot, kovat äänet, voimakkaat hajut ja karkeat kankaat tuntuvat helposti ylivoimaisilta.
Kovat äänet (kuten sireenit) ja voimakkaat hajut aiheuttaa suoranaista päänsärkyä. Jos vaatekangas on epämieluisa, menee huomio äkkiä siihen ja oleminen on mahdotonta ennen kun vaihdan materiaalin mukavampaan, leikkaan kutittavat pesulaput pois tms. Kirkkaat led-näytöt ja tiheästi vilkkuvat värilliset(kin) valot aiheuttaa pahoinvointia. Totta.

Väite: Sisäinen elämäni on rikas. Omistan vilkkaan mielikuvituksen ja taipumuksen pohdiskeluun.
Jos jatkuva analysointi ja asioista etukäteen valtavasti stressaaminen luetaan tähän, niin kyllä. Mielikuvitus on vuosien saatossa hieman väistynyt järjen tieltä, mutta toki sitäkin vielä löytyy. Lapsena mulla oli lukuisia mielikuvitusystäviä, mitkä menee tähän kategoriaan. Totta.

Väite: Kovat äänet tuntuvat tukalalta.
Kuten pari väitettä aiemmin jo perustelin; kovat äänet saa pään tuntumaan siltä, että se räjähtää. Usein seurauksena on päänsärky ja yllättäväkin väsymys. Myös jotkin jatkuvat ja tasaisetkin äänet (kuten voimakas kellon tikitys, hissin äänet jne.) vetävät mun huomiokykyä puoleensa. Totta.

Väite: Liikutun taiteesta tai musiikista.
Taidenäyttelyitä en juuri oo kiertäny, en osaa sellaisen taiteen vaikutuksista kertoa, mutta musiikki, elokuvat ja mainokset on liikuttanu lukuisia kertoja. On tapauksia jotka vuodattaa kyyneleitä vain ensimmäisellä/ensimmäisillä kerroilla sekä niitä jotka liikuttaa kerrasta toiseen. Totta.

Väite: Olen hyvin tunnollinen.
Vaikka tehtävät jää usein viime tippaan, suoritan ne kumminkin parhaalla osaamallani tavalla-usein jopa panostaen huomattavasti enemmänkin kuin tehtävänanto pyytää. Huonosta suorituksesta kärsin pitkän aikaa huonoa omaatuntoa-usein tiedän missä virheeni tein/mitä olisin voinut tehdä vielä paremmin. Totta.

Väite: Säikähdän helposti.
Säikähdän esimerkiksi postilaatikosta tipahtavaa postia tai joidenkin koneiden käynnistymisestä syntyviä ääniä. Ukkonen ja salamointi säikyttää jo itsessään ja olen neuroottinen esim.irrottamaan kaikki mahdolliset sähkölaitteet siinä vaiheessa seinästä.Vaikka tietäisin samassa huoneistossa olevan muitakin ihmisiä, saatan silti silmittömästi säikähtää, jos en osaa ennakoida esim.heidän tuloaan huoneeseen jossa itse olen. Totta.

Väite: Hermostun, jos joudun tekemään paljon vähässä ajassa.
Jep ja hermostuminen johtaa siihen etten osaa jäljellä olevaa aikaa käyttää tehokkaasti. Stressi aikarajasta saa unohtelemaan asioita, pahimmassa tapauksessa taas senkin mikä olisi aikarajan rajoissa tehtävä... Totta.

Väite: Mikäli ihmiset kokee ympäristönsä epämukavaksi, huomaan tämän helposti ja tiedän keinoja millä mukavuutta saisi lisättyä.
Useinkaan ei ole mun asia alkaa hommaamaan esim. parempia työtuoleja tai valaistusta-ja jos nämä eivät itseäni häiritse, en koe tarpeelliseksi sanoa asiasta siitä vastaavalle taholle. Se ei tarkoita ettenkö huomaisi toisten mahdollisia puutteita, mutta jokainen olkoon aikuinen ja kertokoon niistä itse. Totta.

Väite: Ärsyynnyn, kun ihmiset yrittävät saada minut tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa.
Kunnollinen keskittymiskyky riittää yhteen asiaan kerrallaan ja esim.koulussa oon joutunut valitsemaan tarkkaan opetuksen kuuntelemisen ja muistiinpanojen kirjoittamisen väliltä. En välttämättä pysty osallistumaan keskusteluun, jos samaan aikaan tehtävänä on etsiä tietoa netistä. Totta.

Väite: Yritän kovasti välttää virheitä ja asioiden unohtamista.
Tähän apuna on konkreettinen kalenteri tarkkoine värikoodeineen (keltaisella kouluajat, punaisella tapaamiset,...). Tapaamisia ja esim.juna-aikatauluja saatan moneen kertaan vielä varmistella. Mun on ollu paljon opettelemista esim.siinä etten syyttäis itteeni niin kovin kamalasti virheistä. Niitä sattuu kaikille, se on inhimillistä. Totta.

Väite: Pyrin välttelemään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia.
 Empaattisuus näiden kohdalla on huono juttu... Väkivalta, sota ja kaikenlainen sellainen aiheuttaa vain ahdistusta, surua ja ehkä katkeruuttakin siitä kuinka vääristyny maailma on. Negatiivisten tunteiden ja mahdollisen itkun lisäks mä nään helposti painajaisia. Totta.

Väite: Tunnen oloni epämiellyttävän virittyneeksi, kun ympärilläni tapahtuu paljon asioita.
Erinäisten vivahteiden ja esimerkiksi koolla olevan kaveriporukan mielialojen tulkitseminen kuluttaa. Sen lisäksi usein on esim. kyettävä sosiaaliseen kanssa käymiseen (keskusteluun), ruuanlaittoon tai opiskeluun. Kauppakeskukset ja huvipuistot sekä jotkut festarit on mulle aiheuttanu tai meinannu aiheuttaa ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Totta.

Väite: Kova nälkä häiritsee keskittymistäni ja vaikuttaa mielialaan.
Kuten en nälkääkään, mä en tunne mitään kevyesti. Nälkä on hirmuinen, jos pääsee yllättämään-ja jos tuntemukseen ei pian reagoi, tuun kiukkuseks eikä mikään suju. Mieliala on äkkiä pohjamudissa-mistä toki nousee vatsan täytyttyä nopeasti. Totta.

Väite: Muutokset elämässäni sekoittavat/järkyttävät minua.
Ahdistaa ehkä asian suuruudesta riippuen, mutta moneen voi ennalta varautua mikä helpottaa tunteita siinä vaiheessa kun muutos on käynnissä/ohitse. Ei totta.

Väite: Huomaan hienovaraisia tuoksuja, makuja ja ääniä sekä nautin niistä.
Pitkälti riippuu asiasta. Huomaan esimerkiks jos jauhelihaan jos lisätty hyppysellinenkin suolaa tai jo ensimmäisestä suupalasta mikäli ruoka sisältää esim.jotain maustetta jolle oon allerginen. En sitten tiedä kuinka nautittavaa se on, mutta hyödyllistä ainakin. Tykkään useimpien ihmisten ominaistuoksuista-mutta en esimerkiksi veren hajusta. Tykkään pitkälti luonnon äänistä (sirkkojen/kaskaiden sirityksestä, linnun liverryksestä, laineiden liplatuksesta,...) mutta en niistä kovemmista (kuten ukkosesta, autojen varashälyttimistä, pamahduksista,...). Totta, puoliks.

Väite: Pyrin järjestämään elämäni niin etten kokisi järkyttäviä, mullistavia tai kuormittavia tilanteita.
En pyri, epäilen edes sellaisen mahdollisuutta. Elämässä on otettava vastaan mitä se antaa-vaikka se vaikuttaakin muhun ehkä enemmän kuin muihin saman tilanteen kokeviin. Ei totta.

Väite: Joutuessani kilpailemaan tai suoriutumaan jonkun valvonnan alla, muutun hermostuneeksi ja epävarmemmaksi mikä huonontaa suoristustani merkittävästi.
Kilpailutilanteihin harvoin joudun, mutta silloin harvoin mieluiten häviän tahallani etten aiheuta konflikteja. Valvonnan alla työskentely hermostuttaa ja jos ylipäänsä mitään saan aikaiseks, niin tulos tosiaan on huonompi kuin normaalisti. Totta.

Väite: Minua pidettiin lapsena herkkänä tai ujona.
Teini-iässä ainakin muistan useita kertoja kuulleeni herkkyydestäni, aikaisempia en muista. Totta, puoliks.

"Jos vastasit kyllä kahteentoista tai useampaan kysymykseen, olet luultavasti erityisherkkä." Mä vastasin myöntävästi 17 kertaa. Kaks kertaa väite oli puoliks totta, joten tulos voidaan halutessa luokitella myös luvuksi 19. It´s me. Se sama ystävä, pikkusisko, entinen oppilas, bloggaaja ja ties mitä muuta mikä ennenkin.

P.S. Parisuhteellistuin Setämiehen kanssa näin mukavasti joulun alla. Itkin tunteja onnellisuutta, olenhan erityisherkkä.

Pakkopullantuoksua

Uskalsin kuun vaihteessa epäillä omaa motivaatiotani joulukalenterisysteemejä kohtaan-ja jälleen tarvii todeta, että tunnen itseni aika hyvin. Blogijoulukalenterissa parhaat biisit on jo käsitelty, juttuja saisi tästä eteenpäin vääntämällä vääntää eikä sellainen kyllä yhtään innosta. Oma joulukalenterini leffojen muodossa on sekin jäänyt; aina ei vain huvita, uni saattaa tulla tuntejakin suunniteltua aiemmin tai Netflix takkuilee. Välttämättä aina ei muuta kanavaa elokuvan katseluun ole kuin täbi ja jos sen kanssa seurustelu ei luonnistu, homma jää siihen. Ei ole varasuunnitelmaa-enkä aio niitä tehdäkään noin mitättömän asian (kuin yhden päivän elokuva nautinnon väliin jäämisen) takia tehdäkään. Ostin itselleni myös sellaisen joulukalenteriarvankin, mutta sinne se kotiin jäi, jonnekkin vaate- ja joululahjakasojen sekaan...

--------------------------------------------------------------------------------------------

Kuten edellisestäkin on pääteltävissä, mun usko jouluun on hieman kateissa. On menossa se pahin vaihe, kun toiselle vanhemmista joudun sanomaan ei kiitos. Ei, en tänä(kään) vuonna aattoa luonasi vietä. Kuten joka vuosi, haaveilin jälleen perhejoulusta, mutta en ajoissa tuntunut ymmärtävän ettei kahta peräkkäistä sellaista saa. Vanhempi veli on kutsuttu lastensa ja ex-puolison luo, nuorempi veli perheineen toisen puolen mummolaan. Vuoroin vieraissa, niinhän sitä sanotaan... Kuukauden jo kestänyt joululomailu alkaa turhauttaa ja vielä on edessä pitkät ja yltiösosiaalispakotteiset pyhät... Kolmisen viikkoa kouluun paluuseen ja siitä vielä muutama lisäviikko siihen, että saan pakata tavarani. Vielä liiankin monta viikkoa siihen, että pääsen purkamaan sisustusintoani uuteen kotiin, siihen että saan aloittaa elämäni pitkälti taas puhtaalta pöydältä.

12.12: Oikeita asioita

Jokusen vuoden tauon jälkeen olen suuntaamassa kotiseutujen joululeirille-mikäli se nyt on eikä matkan aikana epäilykset virheellisesti katsotusta päivämäärästä vahvistu. Viikonloppuna on tiedossa mahdollisen leirin lisäks myös muiden sellaisten tuttavien moikkailua joita en kuukausiin tai jopa vuosiin ole nähnyt. Fiilis yllättävän hyvä, suhteellisen odottavakin. Viikonloppu toivon mukaan auttaa löytämään taas hetken kadoksissa olleen rauhan ja kuuluisan joulufiiliksen.
Hyvien fiiliksien siivittämänä tässä yksi Oikeasti suosikkini;

11.12: Piilotettu perhetragedia

Itse aamu-unisena voin täysin ymmärtää kuinka Juhania ja Liisiä ei kello viisi riemastuta lähteä Joulukirkkoon. En toki myöskään koe olevani kovin uskonnollinen, joten voisin hyvinkin kääntää kylkeä ja murista sille, joka mua kukonlaulun aikaan tulis vesimaljalla heittämään.

Kaksi kynttilää herättää kumminkin suurimman kysymyksen; perinteisesti adventtikynttilöitä on neljä ja (sinivalkoinen) kynttiläpari on tuttu vain itenäisyyspäivän ehtoona. Tässä kumminkin on tovi jo kulutettu itsenäistymisestä-ja siitä synttäripyhästäkin. Mistä siis kynttiläkaksikko juontaa juurensa?

Biisi tuntuu myöskin loppuvan vähän kesken; koskaan ei kerrota saapumisesta sinne kirkolle-ja se kaksi kynttilää ikkunallaan pitävä talokin mainitaan liki loppusuoralla. Yksi plus yksi on ruunan pillastuminen ja perheen jääminen iänikuisesti kirkkotielle.

10.12: Po-po-po-poing-poing

Hei tonttu-ukot hyppikää biisin sanoma tuntuu olevan lauseeseen tiivistettynä: "Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää".Tonttu-ukko raukat ilmeisesti pakotetaan iloisuuteen ja riemulliseen hyppimiseen ja mitä biisin lyhyydestä on pääteltävissä, ei ukkojen kunto kauan kestä. Eihän vanhuksilla noin yleensäkään...

Mitään sanottavaahan tästä ei edes ole. En tiedä ketään kuka kyseistä veisua suosikikseen nimittäis, mutta lukuisia (kymmeniä) jotka mun tavoin vuodesta toiseen palaa kysymykseen: "Miksi?" Jääkäämme sitä miettimään ja melankolisuudessa tuijottamaan itse suurta synkkyyttä. Muistakaa viiltää ranteet auki!

9.12: Reippailua

Sen verran reippahasti kävin eilen mun askeleet etten blogiakaan päivittämään ehtinyt. Fiidin tavoin voin myöntää olevani samaa mieltä; lapset juoksee sinne missä on pelit ja vehkeet (ja toki sinnekkin herkkuja). Samaan aikaan perheen äiti juoksee lahjaostoksilla ja muilla tarpeilla, isä kenties kuusimetsässä ja vieraissa. Miksikäs ei se Toivokin voisi pettää?

Jos askeleet reippaasti jouluun vie, niin kyllähän ne luonnollisesti vie joulusta poiskin. Ensin hirmu huiske ja stressi ja viikossa parissa se sitten taas on ohi. Paskimmat paketit laitetaan lisätienestien toivossa kirpparille ja kuusenraato lempataan pesään. Tontut ja muut hiluvitkittimet työnnetään taas takaisin varastoon odottamaan seuraavia reippaita askelia kohti joulua.

8.12: Terveisiä Italiasta!

Päivän pohdinnoissa Sylvian joululaulu. Asiaan tarkemmin perehtyessä selvisi, että Sylvia on talveksi Sisiliaan muuttanut lintu. Todennäköisesti (Ketun) mukaan tuohon maailman aikaan vielä lintu, joka vankeudessa elää silmät puhkottuna. Siinähän sitä taas on meille joululauluaineksia! Isänmaallista ja sitä rataa.

Laulelmassa hehkutetaan toukokuun säätä ja toukokuun säistä mulle ensimmäisenä kyllä tulee koiran paskan haju ja siitepölyallergiat mieleen. Aina sitä? Ei kiitos... Sanoittaja (vanha tuttavamme Topelius) on ollut väärässä; viinin ei kuulu vaahdota ja kovasti huolestuisin mikäli se Etna turistien päät huumaa. Googlen pään se lienee kumminkin pehmentäneen, sillä ´Etna´-sanalla hakua suorittaessa vastaan tuli varmistelua tarkoitinki kenties etanaa.

Joulukuun ensimmäisen viikon elokuvat

Koska mun katsottavien leffojen lista on pitkä ja ideat oman joulukalenterin suhteen oli viime hetkiin asti hukassa, päätin joka ilta katsoa listalta jonkun leffan. Ja näemmä jokusen sanan niistä kirjoittaa ylöskin.

1.12: Tuhkimotarina (teini, romcom) ****
Jokainen joka tietää sadun Tuhkimosta, osaa päätellä miten tämä elokuva etenee. Oletettujen piirroshahmojen sijaan oikeat näyttelijät oli suuri plussa ja paikoitellen oivalliset sanakäänteet saivat suorastaan ulvomaan naurusta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen!

2.12: Kuinka hukata kundi 10 päivässä (romcom) *
En ole suuri romanttisten komedioiden ystävä ja tämä oli taas osuva muistutus siitä. Kaksituntiseksi venytetty setti ei ensimmäisen puolen tunnin jälkeen osannut yllättää eikä ylläpitää mielenkiintoa. Tunteikkuutta edusti lähinnä myötähäpeä näyttelijöiden puolesta.

3.12: Zack & Miri puuhaa pornoo (com) **
Heti elokuvan alussa tuli hyvinkin selväksi ettei kaksi aikuista ihmistä osaa priorisoida menoja oikein tuloihinsa nähden-ja vuokrarahojen kaipuussa sitten syntyykin idea pornoelokuvan teosta. Ei ei ei ja vielä kerran ei! Ideana hyvä, mutta toteutus oli isohko pettymys. Toinen tähti parista onnistuneesta näyttelijävalinnasta joiden takia koko leffan ylipäänsä jaksoi katsoa loppuun asti.

4.12: Harold & Kumar-Täydellisen hampurilaisen metsästys (com) ***(*)
Kyse ei ollutkaan pelkän täydellisen hampurilaisen metsästyksestä, kun matkalla pikaruokaravintolaan alkaa sattua ja tapahtua. Typerältä kuulostavan nimen takaa löytyi aivan loistaa komediaa ja nauraa sai paikka paikoin jopa vedet silmissä.

5.12: The Hot Chick (com) ****
Klassinen tarina, jossa kahden pahaa-aavistamattoman (tässä tapauksessa cheerleaderin ja pultsarin) ruumiit vaihtuvat. Komedioiden onnnellisten loppujen mukaisesti myös tässä kukin lopulta saa omansa takaisin, mutta sitä ennen ehtii tapahtua yhtä sun toista mielenkiintoista...

6.12: Swinfan (draama, teini) **
Lähtöasetelmana parin tunnin elokuvassa huippu-uimarinuorukaisen uran ja parisuhteen kompastuskivet ja kouluun saapuva uusi, mielenterveysongelmista kärsivä tyttö. Lopputuloksena vetistä ja ennalta-arvailtavaa paskaa jonka jännittävimmätkin kohtaukset lähinnä huvitti. Ihmeteltäväksi jäi miten esim. IMDb on luokitellut tämän trilleriksi.

7.12: Team America: World Police (animaatio, toiminta) ***
Ehdottomasti positiivinen yllätys-ennakko-odotuksen nukkeanimaation suhteen ei ollu mitenkään järin odottavaiset. Ensiminuuteilla pelkäsin marionettinukkejen käyvän pelottavaksi, mutta päinvastoin; epämääräinen liikehdintä ja esim. askeleiden lennokkuus teki vauhdikkaimmistakin kohtauksista yksin hauskoja!

Viikon voittajat!

Elämää Potteristi

Oma draamaa from Jenni Lehtonen on Vimeo.

Kohtaaminen menneisyyden kanssa

Kävin tässä viikolla viemässä entiselle yläasteelleni pienoisen joululahjan. Tina Holmberg-Kaleniuksen kirjan Elämää koulukiusaamisen jälkeen ja liitteeksi kirjoitin tällaisen kirjeen:

"Heipä hei XXXX koulun opettajakunta ja rehtori!

Oma kolmevuotinen opintaipaleeni Ahveniston koululla ajoittui vuosiin 2007-2009 ja olin koko tuon ajan koulukiusattu. Kaksi ensimmäistä vuotta sain (poikien toimesta) lähes päivittäin kuulla olevani läski. Läski oli lyhenne läskilimpusta, josta luovuttiin kun opettajakunta alkoi kanteluideni myötä epäillä ettei kiusaajat sittenkään mitenkään hyvällä mua verranneet siihen hyvänmakuiseen ja mukavan pehmeään leipää-jota ikäväkseni koulussammekin aika ajoin oli tarjolla.... Nimittelyä sain kuulla niin välitunneilla, oppitunneilla opettajan korvien välttäessä ja jopa kotipihalla asti.

Kiusaamiseen koitettiin toki puuttua; kiusaajia puhuteltiin luokanvalvojan toimesta kahden kesken, koko luokan yhteishenkeä koitettiin parantaa erinäisin toimin ja lopulta kiusaajat vanhempineen kutsuttiin keskustelemaan oman huoltajani ja koulun henkilöstön kanssa tilanteesta. Tuon keskustelun seurauksena osa pojista pyysi anteeksi, osa ei. Sain kuulla osan olleen itsekin kiusattuja aikaisempina kouluvuosina ja sen ajaneen purkamaan omaa pahaaoloa muihin eli muhun.

Niiden poikien kanssa, jotka omasta elämästään avautuivat ja jotka anteeksi pyysivät ja saivat, voin sanoa jopa ystävystyneeni. Nekin pojat, jotka eivät omia virheitään tajunnu, tajusivat sentään lopettaa haukkumisen. Tai ainakin ottaa kohteeksi jonkun muun... Vaan minkä pojat lopettivat, sen tytöt aloittivat. Hieman erimuotoisena tosin. Aloin olla se jota ei kaivattu mukaan ryhmätöihin, se joka valittiin viimeisenä joukkueisiin ja se jonka vaatetukseen (kuten toppahousihin paukkupakkasille) koettiin tarpeelliseksi puuttua.

Jossain vaiheessa en vain jaksanut ja muistan viettäneeni enemmän aikaa lähikirjastossamme kuin koulussa. Äidin nimissä oli liiankin helppo lähettää poissaoloviestejä... Ysiluokan keväällä yhteishaun koittaessa tiesin ainoastaan yhden asian; halusin pois Hämeenlinnasta, pois maisemista joista jokainen muistutti kiusaamisesta. Pois pääsinkin.

----------------------------------------------------------------------------

Jotta ei menisi liian elämänkerralliseksi, hypättäköön siihen miksi nyt ja miksi tämä. Miksi haluan muistaa teitä, jotka olin jo jättänyt historiaani. Luin paketista löytyvän/löytyneen kirja tämä syksynä ja se pysähdytti. Lukemisen myötä mieleeni palasi rankat muistot, mutta samalla kirja joka auttoi ymmärtämään kaikkea tätä. Auttoi ymmärtämään etten todellakaan ole ainoa, kirja jonka myötä sain vahvistuksen sille mitä olen luonut pari vuotta tietoisesti; ehjälle itsetunnolle. Nyt kun peruskoulun päättymisestä alkaa olla viitisen vuotta, voin lopultakin sanoa toipuneeni. Vasta nyt voin hyväksyä itseni ja kehoni sellaisena kun se on. Vasta nyt voin olla oma itseni. Vasta nyt uskallan tehdä omat elämän valintani pelkäämättä muiden mielipiteitä.

En tiedä mikä koulullanne on kiusaamistilanne nykyään, eihän niistä julkisesti puhuta... Oli tilanne mikä tahansa, toivoisin mahdollisimman monen henkilöstöstänne lukevan teille ostamani kirjan ja miettivän omaa suhtautumista kiusaamiseen. En haluaisi olla kyyninen, mutta kiusaamisesta tuskin koskaan täysin päästään. Tiedänpähän ainakin itselleni aihealueen, jonka parissa olen valmis (kokemusasiantuntijana) työskentelemään ensi keväänä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkintopaperin käteen saadessani.

Kirjan myötä toivottelen oikein hyvää joulua ja työintoa vuoden vaihteen jälkeen alkavalle vuodelle! Erityisterveisiä ja -kiitoksia niille, jotka kenties muistavat kohtaamisemme. Se ei ollut helppoa, mutta se oli kasvattavaa.

Jenni XXXX"

7.12: Tekemättömät työt -> unettomat yöt

Vuosien miettimisen jälkeen koin tässä eräs ilta suoranaisen valaistumisen! Tajusin erään joulun suurimmista mysteereistä; nimittäin sen mikä Tonttu-laulun tonttua valvottaa. Joulun pitäisi kumminkin olla rauhoittumisen aikaa ja biisin perheelläkin kuulostaa kaikki olevan hyvin. Tontun siis pitäisi saada levollisesti nukuttua, mutta eipähän saa.

Tässä tontulle muutama kikka unensaantiin liittyen; Käy kolaamassa lumet katolta. Tarkista lampaiden, kanojen ja koiran hyvinvoinnin lisäks miten hevoset, lehmät ja undulaatit voi. Laita verhot kiinni jotta leiskuvat revontulet ei häiritse. Syö, juo ja käy vessassa. Nuku hyvin!

6.12: Sinivalkoisuuden juhla

Tänään juhlitaan itsenäistä Suomea, joten mäkin ajattelin olla kiltisti. Kertoa täysin asiallisesti yhdestä lempijoulukappaleestani eli Antti Tuiskun laulelmasta nimeltä Lämmin lumi peittää maan. Biisistä hehkuu rauha ja Jeesus-lapsi sanoma on korvattu muistutuksella siitä, että koti on aina paikka johon saa palata. Että aina on jossain perhe, joka hyväksyy ja joka välittää.

Koti on monimuotoinen käsite, mutta näin aikuisiällä oon ymmärtäny viisauden sen sanonnan takaa, että koti on siellä missä sydän on. Mun sydän on pitkään ollut jo Porissa. Porin lisäks mun koti tulee aina olemaan myös se paikka jossa äiti asuu ja se paikka jossa iskä asuu. Lahjoilla ja koristeilla ei ole sen suhteen merkitystä.

P.S. Jokuhan voisi toki lähteä saivartelemaan ettei lämmintä lunta ole olemassakaan, mutta jätetään se tänään... Sinivalkoista Itsenäisyyspäivää!

5.12: Kenkäkään ei muista

Tämän päivän ihmetyksen aiheena soi Kun joulu on. Auringon silmät sammuu-on tainnut kaveri näin itsenäisyyspäivän alla tainnu tulla nauttineeks muutaman glögilasin liikaa. Metsät on lauluttomia-harvoinpa niissä muutenkaan kuulee kenenkään (tai MINKÄÄN) laulelevan. Joulupuut liekehtii-kuka käski laittaa oksille oikeat kynttilät!!! Äiti on kylläinen kyllä, mutta se ei selvinnyt kuka gangastaa. Gagstaa? Angstaa? Siitähän se hyvä biisi syntyykin...

Jotain totuuden perää kaikesta huolimatta löytyi; lämpimät henkäykset talvisäässä eikä tuikeita pakkasia tunnu. Juu ei. Pääskyt on meitä viisaampina lentäneet etelään ja lentäisin minäkin mikäli veronpalautuksista on jääny käteen enempi kun kolmisenkymppiä.

4.12: Mielenterveyspotilaita

Varpunen jouluaamuna oli aikoinaan mun suosikkijoululauluja. Nyttemmin lähinnä herättää kummastusta... Suorastaan epäilisin omaa mielenterveyttäni, jos a) vastaantuleva varpunen ymmärtäisi puhetta ja tulisi kutsusta luokse, b) varpunen avaisin nokkansa ja tuottaisi ymmärrettävää puhetta ja etenkin jos c) varpusraukka väittäisi olevansa veljeni. Kovin on ulkonäkö sitten viime näkymän muuttunut...

Puhumattakaan sitten teini-iässä törmäämääni buumiin, jossa lähes kaikki vastaantulevat (joulu)laulut piti vääntää kaksmieliseks. Kukkia laaksosessa ja siementä jakavia tyttösiä, sitä se nykyaika lienee. Vaiko sittenkin historia-kyseessähän sentään on Topeliuksen 1859 kirjoittamaan runoon tehty sävellys...

Tarkastappa kartasta

Viime yön tunteina puheet Setämiehen kanssa kääntyi ensi kevään reissuun. Mun valmistujaisreissun kohdemaaksi sain kuulla ehdotukset Tsernobyl, Thaimaa ja Seychellit-ja reaktio oli suoraan sanottuna 'anteeks mitä' :D Tsernobyl toki kiinnostaa, mutta tämä loma voisi tunnelmiltaan olla hieman riemuisampi... Olen jo kerran Venäjällä käynyt, josko jonnekkin muualle nyt. Thaimaassa mun mielikuvien mukaan syödään kaikkea mahdollista eläinperäistä (koiria, sirkkoja,...) ja siellä on...noh, pieniä halpoja naisia. Kuulemma maan poliittinen tilannekin epävakaa tällä hetkellä. Sheycellien sijainnin jouduin tarkistamaan kartasta ja ne löytyi (myös) yllättävän kaukaa! Tuolta jostain Madagascarin kupeesta...
Kaukokohteet, johon houkuttelevat Sheycellit ja Thaimaan luen kuuluvaksi, on lähinnä budjettiongelma. Liki main reissuun asti elän opintoetuuksilla eli sukanvarteen ei jää juuri mitään. Valmistujaisista en tiedä kuinka paljon kertyy matkakassaa-en ole kovin toiveikas sen suhteen. Parisataa, ehkä... Vaihtoehdoksi Setämiehen ideoille esitin omat ajatukseni (budjetista riippuen); Norja, Kreikka, Malta, Sisilia, Kreeta, Tunisia tai Marokko. Saa nähdä mihin mennään-mennäänkö näistä mihinkään.
Yöllinen matkakuumeen herääminen (ja karttojen tutkiminen) karsi taas yöunia, mutta tänään herätessä odotti mukava yllätys; repeilevän pilvipeitteen välistä paistaa aurinko. Aivan kuin vastauksena kaipuuseen lämpimästä ja valoisasta! Tästä ei voi tulla muuta kuin hyvä päivä :)

3.12: Sadunlailla taaskin

Tämän päivän joululaulupurkaus saattaapi osuva ikävästi jollekkin navan alle, joten sallinette pienen muistutuksen kalenterin ensimmäiseltä päivältä: Kalenterituraukset suositellaan nautittavaksi glögi- tai kaakaokupposen kanssa ja ei-niin-vakavalla asenteella.

Viimeksi Setämiehen luona vieraillessa sain pienoisen oppitunnin kristillisyydestä. Tai oikeastaan siitä kuinka likimain kaikki meidän tuntemat juhlapyhät on olleet olemassa jo aikoja ennen kun kristityt ne omakseen varasti-joulu mukaan lukien. Tämä entinen pimeän ajan juhla tunnettiin nimillä Yule tai Saturnalia, mutta eipä niistä sen enempää. Jokainen osaa googlettaa.

Päivän renkutuksena kuullaan/kuultiin Tule joulu kultainen. Kuka pösilö päätti, että joulun tulee olla kultainen! Ei ihmekään, että se haluttiin varastaa. Olisi vaikka ollut sininen tai ruskea, niin ei ketään olisi kiinnostanut... Se samainen vähä-älykäs lienee ollut kyseessä, kun vauvalle lahjaksi kultaa, mirhamia ja suitsukkeita lähettivät. Jos täällä perkeleen synkässä Pohjolassa olis oltu, niin tuomisina itämaan tietäjillä (venäläisillä?) olis varmasti ollu Nokian kumisaappaat ja kossupullo. Paljon käytännöllisempää ja oikeasyi lämmittävimpiäkin kuin ajatus, siitä että nytpä hei ollaan rikkaita ja joskus jos hyvä tuuri käy, niin synneistäkin päästään...

Joulumieltä jokaiselle

Välillä tuntuu hyvältä saada jotain aikaankin. Viime viikolla löysin kaapista kasan erivärisiä huopia ja toisesta kaapista kaivoin lähes pölyttymään päässeen ompelukoneen. Kymmenkunta pehmoeläintä siinä tohinassa syntyi, ajattelematta edes mihin ne aion lykätä. Itse koen ehkä jo olevani tarpeeksi iso pärjäämään yöt ilman pehmo-otuksia. Äippäpä tuli tässäkin apuun ja muistutteli jo parin vuoden tavoitteestani eli lahjojen viemisestä Joulupuu-keräykseen. Otukset pakettiin ja menoksi! Samalla kävin uusiin reseptejä ja kertomassa uusimpia kuulumisia terkalle, verikokeissa sekä tyhjentämässä säästölippaani. Joskopa sieltä kymppi tai pari muodostuisi joululahjavarantoja täydentämään...

Nyt kun pupu-nalle-kettu-aasi-operaatiosta on selvitty, meinaa hiipiä tekemisen puute elämään. Jouluvalmistelut on hyvällä mallilla; loppuviikosta toivon mukaan shoppailureissuilla löytyy muutamat vielä puuttuvat paketit. Kortit on askarreltu, kirjoitettu ja pakattu kuoriin. Jouluvalot on asennettu ja joulusiivous hoituu sillä, kun jossain vaiheessa imuroin. Koulujututkin on mallillaan; oppari alkaa olla sivunumerointia vaille valmis ja ainokainen rästikurssi hoituu, kun tässä joku aamu saan itseni vaeltamaan. Lienee siis aika palata 4 000 palaisen operaation ääreen. Ässä toi viime viikolla jo kaipailemani taustavanerin ja kun valmiit osat sille asetin, näyttää lopputulos lohdulliselta. Enään ei puutu paljon. Alle puolet. Uskaisin luvata, että alta viikon homma. Palapelin vastapainoksi lienee päätyvän Roswellin katsomatta olevat jaksot, hersyvän humoristiset joulukalenteripostaukset sekä innostus intervallitreenamisesta. Äkkiähän se joulu taitaa tullakin...

2.12: Huppeli rupsis

Aikanaan päätti se nuorempi isosisko ottaa osaa mun sivistämiseen ja näin joulun korvilla vaihtoehtomusiikkina kuunneltiinkin ahkerasti raskaampia joulualbumeja. Samat vanhat tutut renkutukset,, mutta sähkökitaralla ja rokkiörinällä varusteltuna. Volyymit täysillä autostereoissa ja joulufiilis on taattu. Ainakin melkein...

Tuon ajan mielipidettäni en muista, kenties kaikki siskon tekemä taisi olla yksin coolia, mutta nyt kun örinäsähkökitarabassomikälieremixit tuli vastaan, joulumieli on yhtä kuin armoton päänsärky. Nisse polkka muutenkin biisinä kielen solmiva, saatika sitten nopeutettuna. Nopeutettu on nopeammin myös ohi. Onneksi.

Ihanan kamalinta coveria etsiessäni en edelleenkään päässyt eroon aamuyön tunteina iskeneestä aivomadosta. Mikä on se biisi, missä lauletaan "hopiti hopsis, hupiti hupsis"... Tämä se ei ainakaan ole, siitä voitte olla varmoja!

1.12: Mitä tuo tyttö saivartelee?

Tästä se lähti, nimittäin Se_perinteisen joulukalenteri vuodelle 2014. Pääpainotus on iänikuisissa joulurenkutuksissa ja niihin liittyvissä omakohtaisissa tarinoissa. Suositellaan nautittavaksi glögi- tai kaakaokupposen kanssa ja ei-niin-vakavalla asenteella.

Luukun yks takaa, eli tänään, löytyi varmasti kaikille tuttu Kun Joulupukki suukon sai. Isäihmisiä en kovin montaa tunne, mutta vuosi vuodelta käyn yhä enenevissä määrin ihmettelemään kuinka moni heistä oikeasti ilahtuisi, jos oma hameväki muita miehiä pussailisi silmän välttäessä. Tällä viittaan biisin sanoitukseen "voi mikä nauru syntyiskään, jos isi sais tietää tän, että Joulupukki suukon sai..."-mistä siis syntyy koko biisin idea ja ennen kaikkea; missä yhteen lauseeseen on tiivistetty koko about kolmeminuuttinen sanoma.

Aikanaan ihmettelin biisin lyriikoita myös omalle äidilleni. Vastausta en saanut, en ole vielä tähänkään päivään mennessä saanut, vaan ihmetyksiä siitä pitääkö kaikesta aina saivarrella. Saivartelun määritelmä on myös jääny mulle hieman epäselväks, mutta epäilen ettei se ainakaan tähän tilanteeseen liity. En usko saivartelun olevan pokerina kysyttyjä kysymyksiä, joihin kysyjä todella haluaisi vastauksen. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

(Tähän voit kuvitella kuvan, jossa valkohapsinen joulupukki on punaisten huulipunajälkien verhoama. Tabletti ei ole yhteistyökykyinen kuvien kanssa ja oma joulukalenterini eli leffa per ilta odottaa.)

P.S. Jos joku isäihminen löytää itsensä tekstistä, huutakoon HEP. Saan vastauksen kysymykseeni ja lupaan palkita hänet ruhtinaallisesti. Kuten liikakilolla vanua.

Meemöö

Kolme suosikkielokuvaani;

• Silent Hill
• Lilo & Stitch
• Tyttö sinä olet tähti

Kolme suosikkiruokaani;

• lasagne
• kinkkukiusaus
• uunipuuro

Kolme paikkakuntaa, jolla olen asunut;

• Forssa
• Hämeenlinna
• Lahti

Kolme lomapaikkaa (maata), jossa olen käynyt;

• Venäjä
• Kroatia
• Ruotsi

Kolme suosikkitv-ohjelmaani;

• Roswell (Netflixistä)
• Miehen puolikkaat
• Greyn anatomia

Kolme sukkahousuniksiä;

• Suosi paksuja sukkahousuja. Ovat lämpimämpiä ja kestävämpiä kuin ne muutaman kymmenen denierin härpäkkeet.
• Käytä sukkahousujen päällä sukkia. Kärkiosa kestää kauemmin kulutusta.
• Vaihda ja pese sukkahousut mieluummin liian usein kuin liian harvoin

Kolme saittia (aka nettisivustoa) jolla pyörin;

• - Facebook
• - Blogger
• - Luukku

Tämän hetken iltasatukirja, mistä kysymyksetkin on napattu. Kuva: Google

Unettomia öitä

Jälleen sitä havahtuu kelloa katsoessaan, mokoma juossut jo reippaasti yli puolen yön. Vaan mitäpä sillä oikeastaan on väliä; huomenna ei ole suunniteltua ohjelmaa-kuten ei näissä marraskuun lomapäivissä juuri muutenkaan ole tuntunut olevan. Toista sitten tulee olemaan joulukuu; en ole laskenut tarkkaan, mutta hyvä jos viikkoa ehdin kotonani viettää... Nyt on levättävä ja vietettävä omaa aikaa, kun vielä ehtii.

Setämies on viettämässä pikkujouluiltaa ja nyt suhteen syventyessä, mä kaipaan yhä enenevissä määrin hyvän yön viestejä. En muka osaa nukkua ilman. Osa syynsä tämän iltaiseen valvomiseen varmasti johtuu iltapalan roolia esittäneestä, likinlitran suklaajäätelöpaketista ja muuten virikkeettömästä päivästä. Selkäkivut on olleet taas päivittäisiä sen jälkeen, kun viime (vai sittenkin toissa) viikolla lenkillä erehdyin juoksukuntoa testaan...

Alkusyksystä asetin itelleni tavoitteeksi tiputtaa 10kg ennen maaliskuun valmistujaisia ja sen kanssa olinkin jo ihan hyvässä mallissa. Vähintään kolmen vartin lenkit oli arkipäivää, ruokavalio kuosissa ja painoa ehti karista jo liki puolet. Nyt vaan tarvis ottaa itseä uudestaan niskasta kii, jättää herkut ja kivun tiristämistä kyyneleistä huolimatta suorittaa paluu lenkkipolulle.

Vaiko sittenkään... Viime viikolla sain käsiini valmistujaismekkoni, tarkoituksella vaatekokoa pienempänä mitä normaalisti käytän. Pienellä modauksella vetoketjukin solahti kiinni-eli mikä tarve tässä enään on laihtua. Ei mikään. Nyt on vaan saatava nykyinen paino pysymään hallinnassa ja ruokavalio kuosiin. Enemmän kasviksia ja rahkaa, vähemmän jäätelöä ja keksejä. Vähemmän Roswellin ja ompelukoneen ääressä vietettyjä tunteja.

Mennyt ja tuleva (puoli) vuotta

Viimeksi Setämiehen kanssa tavatessa katsottiin loput tämän kauden Iholla-jaksoista plus haastattelut siitä mitä sarjassa mukana olleille miehille kuuluu nykyään. Kotisohvalla sarja kirvoittikin keskustelua siitä miten meidän elämä on mahtanut muuttua vuoden tai puolen vuodenkin aikana. Tässä tapauksessa rajataan ajanjakso tähän vuoteen.
Musta on tän vuoden aikana tullu huomattavsti itsevarmempi ja tohtisin jopa sanoa, että tasapainoisempi. Uskallan ilmaista oman, jopa eriävän, mielipiteeni tarpeen tullen ja uskallan avoimemmin näyttää tunteeni kaikkia läheisiä kohtaan. Uskallan puhua perheelle asioista, joista en ehkä olisi voinut kuvitellakaaan keskustelevani ja oon löytäny muutamia uusia mukavia juttuja omaan arkeen. Oon lakannut murehtimasta liikaa huomisesta.
Osasyynä tähän on varmasti ollut Setämiehen kanssa helmikuusta lähtien säännöllisesti vietetyt viikonloput. Saan kaipaamaani läheisyyttä enkä ollenkaan pahastu siitä käänteestä mikä meidän suhteessa on tän kuluneen syksyn aikana tapahtunut. En pahastu, että nykyään tapaillaan sillä asenteella josko parisuhde aikanaan ns. ottais tuulta purjeisiinsa.

Kuva: Google

Puhuttiin myös jokunen sana siitä mitenköhän elämä tulee seuraavan (puolen) vuoden aikana muuttumaan. Setämies ei maininnut mitään suurempia muutoksia, kenties niitä ei edes ole tiedossa, mutta mulla sitäkin enemmän. Tän hetken suunnitelmien mukaan mun opinnot loppuu maaliskuussa, tulee piste asialle jota oon viimeiset 14-15 vuotta tehny. Muutan, elämäni tsiljoonannen kerran, mikä tarkoittaa autuaan puhdasta alkua uudessa kodissa ja uudessa kaupungissa. Tosin myös sitä tuskailua, kun ruokakaupoista lähtien kaikki on kateissa ja itsestä kertominen on aloitettava täysin alusta, kun kukaan ei oikeasti tunne...
Vuoden päästä...suunnitelmat on auki, sillä ne riippuu osin muista ihmisistä ja osin omasta motivoitumisesta. Jos ensi vuoden marraskuussa hyvää isänpäivää ei saa vielä toivottaa (odotetun) esikoisen isälle, toivon mukaan oon motivoitunut jatkamaan lukio-opintoni loppuun tai saanut koulutusta vastaavaa työtä nuorten parissa. Kenties molempia.

Lapsen oikeus leikkiin

Viime viikon torstaina (20.11) vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää, tänä vuonna teemalla Lapsen oikeus leikkiin. Äitin luona viikonloppua viettäessä ja varsinkin sunnuntaina pienen kummitytön syntymäpäiviä juhliessa, palasin ajatuksissani omaan lapsuuteeni. Muistelin mitä leikkejä sillon leikittiin, miten niiden säännöt mahtoi mennä-ja leikkiikö kenties nykylapset edelleen niitä samoja. Rosvoa ja poliisia, kirkonrottaa, kuurupiiloa,...

Alkusyksystä (jolloin postauksen kuvatkin on otettu) olin kaitsemassa naapurikunnassa erään perheen lapsia. Pienimmän kanssa suunnattiin pihalle potkimaan palloa ja siinä tomeran pojan touhuiluja seuratessa muistin erään lapsuuden ulkoleikeistäni-nimittäin maailman valloituksen. "Maahan piirretään suuri ympyrä, joka jaetaan pelaajien määrän mukaisesti tasakokoisiin sektoreihin, maihin. Pelin alussa jokainen pelaaja asettuu omaan maahansa. Heittovuorossa oleva yrittää heittää ja osua kepillä toista pelaajaa polven alapuolelle. Jos keppi osuu, heittäjä saa vallata kohteelta niin suuren alueen kuin kepillä piirtämällä kykenee rajaamaan. Rajaaminen tapahtuu etenemällä jalat rajojen päällä haara-asennossa kohteen maan ylle ja piirtämällä siihen keppillä uusi rajaviiva. Rajattu alue liitetään heittäjän alueeseen. Jos pelaajan maa vallataan kokonaan, hän putoaa pois ja jos itse valloitaja kaatuu maahan venytettyään liikaa haaroja, ei tämä pelaaja saa mitään. Voittaja on viimeiseksi jäljelle jäänyt."

Joulurauhaa (Huom! Sisältää joulusalaisuuksia, ei perheen pienimmille!)

Mulla alko tänään liki kahden kuukauden joululoma. Vaikka viime viikolla satanut lumi on ehtinyt sulaa, tehnyt kaikesta taas mustaa ja pimeetä, oli juhlamieli korkealla. Ensitöikseni kotona oli laitettava joulubiisit soimaan ja leivottava joulutorttuja, nam! Joulutorttujen jälkeen uuniin tiensä löysi kauraleipä ja ensi viikon ruokailuja ennakoiden makaroonilaatikko. Huh, kuinka tehokasta; tämä kaikki alta parin tunnin.

Oikeastaan otin "varaslähdön" joulufiiliksiin jo koulussa; kirjoittelin listaa läheisten tulevista joululahjoista, ostoslistaa siitä mitä vielä puuttuu. Tuossa isompia tiskejä äsken tiskatessa rupes hymyilyttämään, kun lahjoja miettiessä en kyllä tullut ajatelleeksi sitä kuka on tänä vuonna ollut kiltisti ja kuka ei. En miettinyt kuinka tuhma olisi sisarusten tai ystävän olisi täytynyt olla jotta tälle suunniteltu paketti jäisi antamatta. Usko kiltteyden merkitykseen taisi loppua samalla, kun loppu usko joulupukkiin.

Melkein suunniteltu essun ja sukkisten yhteensopivuus ;)

Ajattelin tässä vielä käydä kaivamassa jouluvalot ikkunaan ennen, kun rauhoitun sohvalle kuuman kaakaokupillisen ja torttujen kanssa. Ennen, kun pysäytän itseni sisäistämään sen ajatuksen, että kun tämä loma loppuu, olen enään alta kuukauden lahtelainen. Ja sen kun tämä loma loppuu, olen enään n. 2,5kk opiskelija. Hämmentävää suorastaan...

Movemberia!

Luonto on luonut mut edustamaan Movemberin (ja viiksien kasvattamisen) kannalta väärää sukupuolta-mutta onneksi luonto on myös luonut mahdollisuuksia erinäisiin viiksiversioihin kasvillisuuden kautta. Tässäpä kuvasaldoa erään iltalenkillä syntyneen ajatuksen seurauksena;

Jos jollekkin on vielä Movember jäänyt mysteeriksi, niin kyseessä on 2003 Australiasta liikkeelle lähteny kampanja, johon osallistuvat miehet kasvattavat itselleen viikset marraskuun ajaksi. Tarkoituksena on varojen keruun lisäksi lisätä tietoisuutta miesten terveysongelmista kuten eturauhassyövästä. TÄSTÄ Suomen virallisille Movember-sivustolle lisää lukemaan.

Hyvinvoinnin marraskuu

Mitä teit marraskuun ensimmäisenä päivänä?
a) Selasit kalenteria ja huokasit syvään
b) Ajattelit, että tästä on selvitty aikaisemminkin
c) Heräsit puoli tuntia aikaisemmin, jotta olisit pirteämpi

Mitä pimeys tekee sinulle?
a) Väsyttää ja lannistaa. Tekee mieli käpertyä peiton alle.
b) Hieman masentaa, mutta odotat lunta joka päivä.
c) Antaa voimaa ja energiaa. Loppusyksy on vuoden parasta aikaa.

Mistä haaveilet kesken koulupäivän?
a) Rantalomasta Thaimaan lämmössä.
b) Perjantain bileistä, joita olet odottanut kauan.
c) Hyvästä kirjasta, kaakaosta ja viltistä.

Miten usein harrastat liikuntaa?
a) Yleensä säännöllisesti, mutta nyt et jaksa raahautua lenkille (jaksaapa! joka ilta!)
b) Silloin tällöin, jos kaveri patistaa mukaansa salille
c) Kolmesti viikossa vuodenajasta riippumatta

Moneltako alat rauhoittua nukkumista varten?
a) Kun kymmeneltä alkanut leffa on loppunut
b) Kellistyt sänkyyn yleensä samaan aikaan joka päivä, mutta jos uni ei tule, luet kirjaa
c) Sinulla on tarkka rytmi. Tarvitset vähintään 7-9 tunnin unet joka yö

Mikä on vuodenajan paras taidenautinto?
a) Eppu Normaalin biisi Murheellisten laulujen maa
b) Rihannan kappale Umbrella
c) Tove Janssonin romaani Muumilaakson marraskuu

Odotat lunta, mutta sataakin vettä. Mitä teet?
a) Vedät verhot kiinni ja kuuntelet täysillä lempimusiikkiasi
b) Vesisade on ok niin kauan, kun muistat pitää sateenvarjoa mukanasi
c) Menet hyppelemään vesilätköissä kumpparit jalassa

Mihin mottoon uskot marraskuussa?
a) "Jos kaipaat eilistä, kaipaat huomenna myös tätä päivää"
b) "Älä koskaan kadu tekemääsi, kadu tekemättä jäänyttä"
c) "Ajattele suuria, mutta nauti pienistä"

Eniten a-vastauksia:
Marraskuu väsyttää sinua. Olet allapäin, ja energiaa on vaikea löytää. Älä huolestu. Et ole ainoa, ja marraskuussa on onneksi vain 30 päivää. Kyllä se päättyy vielä.
Vietä aikaa sellaisten ystävien seurassa, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle. Syö suklaata. Sauno. Kuntoile. Yritä nauraa joka päivä.

Eniten b-vastauksia:
Et ehkä ole kaikkein reippaimmillasi, muttei marraskuu sinua täysin lannista. Et anna vuodenaikojen määritellä elämääsi, vaan yrität nauttia niistä tasaisesti.
Älä vaadi itseltäsi liikaa tässä kuussa. Anna itsellesi lupa käpertyä ja olla. Vaihda hikitreeni hetkeksi rauhalliseen lukutuokioon tai fiilistelyhetkeen.

Eniten c-vastauksia:
Sinä taidat voida paremmin kuin koskaan. Saat voimaa sateesta ja pimeästä. Rakastat iltoja, jolloin voit polttaa kynttilöitä ja myhäillä villasukat jalassa. Nauti täysillä!
Levitä ympärillesi marraskuun ilosanomaa, ja yritä saada muutkin rakastumaan tummaan vuodenaikaan.

Lumiprinsessa

Kuten eilen ennakoin, tämä vapaapäivä kului pitkälti neljän seinän sisällä. Nautin pitkät yöunet ja niidenkin jälkeen vielä tunteja vain loikoilin sängyssä. Jossain vaiheessa nousin sen verran, että laitoin Miehen puolikkaat pyörimään-ja nautin. Tämä on jotain mihin on liian vähän aikaa, jotain mitä olin tietämättäni pitkään kaivannut. En edes muista, koska viimeksi olisin ehtinyt vastaavanlaisen päivän viettää; ilman kiirettä tai aikatauluja mihinkään!

Iltasella pakotin itseni liikkeelle, palauttamaan jo reippaasti myöhässä olleet teokset lähikirjastoon-ja yllätyin, kun astuin ovesta ulos. Satoi lunta ja maa oli valkoinen. Naapurin lapset pyörittelivät talven ensimmäiseen lumiukkoon palloja. Kovinkaan pitkälle en kotipihasta ehtinyt ennen kun tunsin poskillani jotain muutakin märkää kuin lumihiutaleet. Itkin, sillä valkoinen lumivaippa oli tehnyt kaikesta niin kaunista.

Päivän laskiessa kaikki tuntuu niin kovin selvältä

Viikonlopun jälkeen oli taas todellisia hankaluuksia asennoitua arkeen... Ehti kertyä univelkaa ja maanantaiaamuna annoin periksi ja nukuin ne pois. "Vaatimattomat" 11h putkeen. Koulupäivä oli sitten siinä. Viikonloppu näkyi myös siinä ettei lenkille tullu lähettyä-ja hammasta purren pakotin itseni aloittamaan tavan uudestaan. Ja kyllähän se auttoikin tuttuun tapaan, Setämiehenkin kanssa intouduin vielä kunnon keskusteluihin-ja nukkumaanmeno venyi aamutunneille. Totesin etten parin tunnin päästä kouluun nouse, en mene sillä tiedän nukkuvani tunnilla. Kotipäivä nro 2, illalla taas hampaat irvessä lenkille. Ruokakaan ei oikein maistunut.
Kyllä se siitä sitten taas, tänä aamuna kiltisti rämmin lumipyryssä kohti koulua-mielessä manaten Setämiestä joka samoihin aikoihin lähti Etelä-Euroopan lämpöön. Mur! Kauaa en tosin jaksanut synkistellä, aamukahvi teki tehtävänsä ja koulukin maistui-jos niikseen voi sanoa. Kahvittelin Hippiäisen kanssa ja sain lopultakin viikonloput tiskit tiskattua. Illan lenkkikään ei tuntunut enään niin pahalta kun parina viime päivänä. Arki on taas täällä.
Ainakin hetken... Huomenna on koulusta oikeasti vapaa, joten en nyt ole ihmisten aikaan nukkumassa. En siis huomenna myöskään herää aamuaikaan. Mihinkään ei ole pakko mennä-joten todennäköisesti vapaaehtoinen Helsingin visiittikin jää väliin. Lenkille todennäköisesti saan itseni; ilman sitä ei heru iltapalaa. Uhkaile, lahjo, kiristä-kolminaisuus näyttää toimivan myös omalla kohdalla ;)
Perjantaiksi oliskin sitten taas jotenkin orientoiduttava, jaksettava aamun rutistus koulussa jotta voin hyvillä mielin oman pikkureissuni suorittaa viikonloppuna. Siitä lisää jälkikäteen. Ensi viikon alkuun pari koulupäivää ennen joululoman alkamista-ja ennen kun Setämies on taas tavattavissa. Ei paha, mutta "paha" siitä helposti tulee mikäli annan itseni yhtään lipsua.

Jo vuosi voi muuttaa kaiken

Perjantaina istahdin vastuuopettajani ja opon kanssa keskustelemaan opinnoistani ennen viikonlopun viettoon lähtöä. Opinnot sujuu niin kun kuvittelinkin; tämä oli viimeisimpiä varmistuksia sille että maaliskuussa todella juhlitaan. Kun opintoviikot oli saatu ajantasalle, nimmarit papereihin, kysyi vastuuope kysymyksen joka ei olisi kuunaan päivänä olis tullu mun mieleen. "Kun vuosi sitten istuit tässä samassa tilanteesa, oisitko kuvitellu että valmistuminen on näin lähellä?"
Ei, en olis kuvitellut. Tiesin (ja vastasinkin) että viime syksynä tajusin oman hyvinvointini olleen siinä tilanteessa että se oli yksinkertaisesti nostettava ykkösprioriteetiksi. Pidin syksyn vapaata koulusta, selvisin masennuksesta. Koulun halusin suorittaa loppuun, mutta luovuin tavoitteista aikarajan suhteen.
Tämän syksyn HOPS-keskustelusta kotiin kävellessäni tajusin taas kaunistelleeni. Pysähdyin kotimatkalla sillalle jonka alla kulkee junaraiteet, voimakkaita junia joiden alle vuosi sitten harkitsin hyppääväni. Ihailin helppoa kuolemaa.. Jätin kumminkin hyppäämättä, onneksi. En ollut täysin varma kuolisinko vai loukkaantuisinko pahasti (esim.murtaisin vain luitani tai halvaantuisin). Missään tapauksessa en halunnut sitä, halusin lähteä varmalla tavalla. En halunnut selitellä omaisille miksi. Nyt, vuotta myöhemmin, en sillalle pysähtyessäni kaivannut kuolemaa. Nyt, vuotta myöhemmin, mulla on tulevaisuus.

Kamalan ihana Halloween

Muutamia viikkoja sitten Setämiehen kanssa tavatessa nousi jotenkin puheeksi Setan toiminta ja Setämies mun yllätykseks ilmaisi kiinnostuksen lähteä mun kaa joskus Setan järjestämiin bileisiin. Kun tieto kuluneen lauantain Halloween-pippaloista kantautui korviin, päädyttiin hyvin yksimielisesti päätökseen että on Setämiehen vuoro vierailla mun luona.
Kuten aina, myös tälläkin kertaa bileisiin oli (jo mainittu) pukuteema. Alun epäilyjen ja arkailujen jälkeen päädyttiin kummiskin pukeutua-eikä kyllä harmittanu! Molempien korviin sateli kehuja. Illan ehdottomasti parasta viihdettä oli moikkailla kavereita joilla ei ollut hajuakaan kuka peruukin ja silmikon takana piileksii-ja kun Setämies kaipasi esittelyjä, ei kukaan tiennyt miltä tämä oikeasti näyttää :D

Miten niin tunnistamaton ;)

Baari-illan aikana pöytäseurueeseen sattui eräs tukevahkon humalan vahvistama mieshenkilö, joka koki asiakseen käydä käsiksi erääseen naiseen ja haastoi riitaa yhden jos toisenkin kanssa. Sivusilmällä seurasin touhua, mutta tiesin että mun on turha alkaa asiaan puuttua-turpiini siinä vaan saisin, jos tyyppi niin päättäis. Jossain vaiheessa iltaa/yötä oli mun vuoro joutua huomion kohteeks-Setämiehen hyvin selvästä läsnäolosta huolimatta. Mitään lääppimistä tms. ei tapahtunut, mutta kun tämä mieshenkilö vei mun juomat kysymättä, päästin pari ei-niin-lasten-korville-soveltuvaa sanaa. Setämies reagoi välittömästi-vaikka mitään hätää mulla ei ollutkaan.
Jotenkin tosi söpöä tuollainen, en muista koska kukaan olis yhtä vahvasti mun puolia alkanu pitään. Kun ahdistava mieshenkilö seurueineen oli poistettu ja helpotus iski päälle, oli vähällä etten alkanu itkeen Setämiehen kainalossa. Moneen kertaan sain vakuutella ettei mitään fyysistä kontaktia tapahtunut tämän näkemättä ja että kaikki oli oikeasti hyvin. Humalatila oli vain ehtinyt kääntyä laskuun, mutta sehän nyt oli äkkiä korjattavissa ;)

Jes, lupa yhteiskuvan julkaisemiseen! Tosin, kumpaakaan ei tunnista... :D

Eilen yöunia täydentäviltä päiväunilta herättyämme mua vaan itketti. Setämiehen kotiinlähdön aika oli käsillä. En ymmärrä, en aikoihin oo itkeny meiän "eroo". Seuraava yhteinen viikonloppu on jo tiedossa, on luottamus siihen että tavataan vielä. Että vielä jatketaan siitä mihin nyt jäätiin. Ainoa mitä illallakin vielä itkiessäni syyksi keksin, on mun herkkyys kiintyä ihmisiin. Oon herkkä sanomaan itseäni ihastuneeksi tai jopa rakastuneeksi. Nyt en kumminkaan tiiä mitä tämä on. Jotain tosi syvää, jotain tosi vahvaa. Jotain mikä omalla tavalla jopa pelottaakin.

Joki.

- Joki on kuivunut jo kauan sitten.

- Se on joen oma häpeä.

- Oletko koskaan miettinyt miksi tuo tekee noin?

Mun iholla

On tullu tosiaan tuota kuluvaa Iholla-tuotantokautta seurattua ja tässä on alkanut haku jo seuraavallekin (nelos)kaudelle. Viimeksi Setämiehen kanssa tavatessa tuli tuo osallistuminen puheeksi ja viime viikolla Ässänkin kanssa puhuttiin aiheesta, kun pitkästä aikaa kahviteltiin. Kumpikin mies sai kuulla mun suusta sanat etten olis välttämättä valmis puolta vuotta elämästäni kuvaamaan ja tulosta kaikelle kansalle näyttämään, mutta blogiin vois tehdä päiväversion. Siispä tuumasta toimeen!
Kuluneena lauantaina (25.10) tartuin kameraan ja kuvailin touhut aina siihen asti kunnes klo 18 nurkilla kamerasta loppu akku. Editoinnin aloitin saman tien, arvaillen että kameralla menee loppuilta latautuessa ja uutta materiaalia ei enään tulis. Koko eilinenkin päivä meni editoidessa-joskus yhdeksän kymmenen aikaan turhauduin, kun en yrityksistä huolimattakaan saanu yhteistytä Youtuben kanssa toimimaan. Setämies ehdotti vaihtoehdoksi Vimeoo ja nyt aamusta video sinne latautumaan. Ja tadaa, tässä lopputulos;
Iholla from Jenni Lehtonen on Vimeo.

Helppoa leipää

5 dl vettä

50g hiivaa (tai 1 ps kuivahiivaa)

4 dl kaurahiutaleita

1 tl suolaa

1 rkl sokeria

1/2 dl öljyä

6 dl vehnäjauhoja

voiteluun kananmuna

Liuota hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainekset. Sekoita tasaiseksi. Taputtele pellille tasaiseksi levyksi ja kohota liinan alla n. puoli tuntia. Leikkaa neliöiksi, voitele kananmunalla, ripottele päälle kaurahiutaleita ja paista 225-asteessa 15 min.

Viikko syyslomaa

Parasta oli elämän pienet asiat; auringonpaiste, ohikulkijoiden hymyt, uuden lempileivän löytäminen. Tulevan muuton fiilistely ja pakkailun aloittaminen nyt jo niistä tavaroista mitä tiedän etten tarvi.

Tunsin oloni onnistuneeksi, kun ehdin lukemaan postiluukusta tällä viikolla kolahtaneen Cosmon ajallaan. Jos en heti tartu toimeen, lehti unohtuu jonnekkin lojumaan ja ennen kun huomaankaan, on uudempikin numero jo käsillä. Niin kävi viime kuukauden numeron kanssa, onko sitä nyt enään mitään järkeä lukeakaan...

Olisin voinut jättää väliin neljän tunnin junamatkan krapulassa. Vaan olipahan taas opetus siitä kuinka tyhmästä (ja huonosta viina)päästä kärsii koko ruumis.

Kallein ostokseni oli uudet tennarit, n. 25e. Muutaman päivän manailin miten pari kuukautta vanhat kengät voi olla kulunu läpirikki ennen kun sain tehtyä asialle jotain. Uusia kenkiä etsiessä tuli koettua riemuakin; en parissa tunnissa onnistunu eksyyn kertaakaan vaikka Porin keskusta on vielä aika uutta aluetta mulle.

Yllätyin, kuinka helppo oli toimia shibarimallina. En kauhistellut köysiä edelliskerran tapaan enkä häpeillyt liki alastomuutta kuvaajan edessä. Hienoja otoksia vaikka niitä ei tänne blogiin näkyviin tulekaan.

Ärsyynnyin parina aamuna ikkunan alla lehtipuhaltimen kaa heiluneesta huoltomiehestä. Mulla on loma, tahdon nukkua pitkään! Toisaalta aikaisin herääminen luo hyvät lähtökohdat sille, että on saanu jotain aikaankin-ja on ehkä ihan fiksua kumminkin säilyttää normaali vuorokausirytmi. Ens viikolla kumminkin taas koulussa jaksettava...

Aion tehdä uudestaan reilun parin tunnin lenkkejä pikkupakkasista huolimatta. Raikas ulkoilma rauhoittaa ja varsinkin kun jättää puhelimen yms. kotiin, pää saa hetken rauhan jatkuvasta somesta.

Maanantain päiväkahvi Rillossa. Ihan vaan koska voin.

Mikä lie on tämä paikka missä asun

Syysloman alku on kulunut mukavasti Porissa. Otin perjantaina muutaman tunnin varaslähdön lomaan-ehtiäkseni inhimilliseen aikaan katsomaan tulevaa kotiani. Ja voi että mikä kämppä!... < 3 Tilavat huoneet, isot ikkunat (arvostan valoisuutta) ja näkymät kuta kuinkin koko kaupungin yli. Pahakseni on myöskään laittanut sitä, että kämppä on alkuvuodesta täysin remontoitu ;) Olin niin haltioissani koko asuntonäytön ajan, että en edes tajunnut ottaa kuvia, dääm! Ehkä niitä sitten helmikuun alussa kun muuttopuuhat koittaa...
Tulevan vuokranantajan kanssa käytönnöistä sovittuani suuntasin Setämiehen luo-missä viihdyin aina tähän (tiistai)aamuun asti. En koe tarvetta selitellä mitä kaikkea puuhailtiin, mutta voinen väittää molempien odottavan kevään koittamista. Sitä kun enään ei useamman sadan kilometrin välimatka ole este millekkään. Sitä kun toisen luo pääsee kahville kymmenessä minuutissa-nykyisen kolmen neljän tunnin kulkemisen sijaan.

Junaan aamusta hypätessäni Setämies pyysi laittamaan viestiä, kun pääsen kotiin. Suloista. Tosin jossain kohti matkaa tajusin miettiväni ettei tämä ole enään koti. Mun koti on todella siellä missä mun sydän on, siellä missä mua ymmärretään. Porissa. Nämä Lahdessa sijaitsevat neljä seinää ja katto, pieneltä tuntumaan alkanut kerrostaloyksiö, on vain...osoite. Paikka, jossa olosuhteiden pakosta joudun olemaan vielä muutaman kuukauden.
Hirveä vimma olis jo pakkailla tavaroita valmiiksi, mutta pölhöähän se olis jo tässä vaiheessa. Eikä paljon pakattaavakaan ole; haluan mukaan vain välttämättömimmät. Sängyn, jätesäkillisen vaatteita ja osan astioista. Tietokoneen, tulostimen ja tulevien lapsien kirjat. Kaikesta muusta luovun, myyn pois. Aloitan alusta.

Lahjalistausta

Jouluun on parisen kuukautta aikaa ja nyt kun valmistumispäiväkin selvis, lienee (taas) ajankohtaista jonkin sortin lahjatoiveet.

Alkuperäinen ajatus oli (jälleen kerran) ettei mulla ole lahjatoiveita. Noihin suklaalakuihin ihastuin, kun maistoin niitä ekan kerran pari viikkoo sit-ja samalla muistin enkelisuklaat. Ah ja voih! Aattelin, että se riittäis. Suklaata ja loput lahjat matkakassaan. Kunnes opin herääväni paremmin, kun saan aamukahvia. Usein aamulla on kiire, joten kahvi mukaan (termosmukissa) olis hirmu kätevä idea. Käytössä olevat reput hajoaa kukin vuorollaan ja paistinpannu vetelee viimeisiä. Punaviini on omituista Kiroileva siili-kupeista nautittuna-kippistele siinä sitte... Linkkari vois olla hyödyllinen tulevassa ammatissakin eikä tarvis erikseen varautua kaikkeen saksin, ruuvimeisselein, kynsiviiloin,... Ihan kun joo tosiaan niitäkään kantaisin mukanani, ainakaan mihinkään normaaliin viikonloppukylään :D Tuosta rannekkeesta (FitBit Flex, 99e) on ollu paljonkin puhe Setämiehen kaa. Tuon avulla ehkä saisin vähän fiksumman unirytmin selville (en ehkä tarvis 10-14h) yöunia ja mitä ilmeisemmin toimis apuna kuntoilussakin. Huvitti eilenkin kun vaakailin eikä useammankaan kuukauden aikana paino oo tippunu kun 1,9kg. Tavoite on kumminkin -10kg ennen maaliskuussa valmistumista...

Syksy saapuu

Viiden viikon jakso elämääni on loppumassa. Viittä hektistäkin viikkoa seuraa viikko koulua ja viikko vapaata. Syysloman jälkeen on kahden ja puolen viikon jakso kunnes marraskuun puolessa välissä jään joululomalle. Tuo liki kaksi kuukautta pitkä joululoma tarkoittaa käytännössä verkostojen luomista tulevalla kotipaikkakunnalla sekä erinäisiä jouluvalmisteluita. Äipän kanssa oli puhetta, että tuleva joulu vietettäs mun luona ja meidän joulupöytään perinteisesti kuuluu itsetehdyt laatikot, piparit, tortut...

Varsinkin alkuvuodelle on suurehkojakin suunnitelmia, kuten muutto, mutta en halua/jaksa/saa stressata vielä sinne asti. Tää syksy on ollut helpoin sitten vuoden 2005-mutta edelleenkin on muistettava että oon vasta toipunu pitkähköstä masennuksesta. Edelleenkin on olemassa se riski, että liika toiminta vie viime syksyn tavoin masennukseen ja toimintakyvyttömyyteen-ja sitä en todellakaan halua!

Tällä hetkellä mulla on selkeät suunnitelmat elämälleni ja vaikka ajoittain tuntuukin, että oon tilanteiden kanssa yksin ja että viiden viikon iltatyöpainotteinen työssäoppimisjakso tappoi lähes kaikki sosiaaliset suhteeni, en oikeastaan kaipaa mitään enempää. En (menetettyjä) ystäviä, en seksiä, en...en mitään. Mun on hyvä näin.

Nautin syksyn lehti- ja vesisateista, siitä kun voin yöllä yhden aikaan päättää että paistanpas pinaattilettuja. Oon löytäny uudestaan palapelien terapoivan vaikutuksen, kirjapinot ja kirkasvalon rakastettavan kirkkauden. Kynttilät, fleecehaalarin ja sen tunteen, kun illalla voi päiväänsä tyytyväisenä uppoutua peitto- ja tyynykasaan, omaan sänkyyn. Oon oppinut vuosien tauon jälkeen pitämään syksystä, kulkemaan silmät ja mieli avoimena päivien pimenemisestä ja lyhenemisestä vähääkään välittämättä.

Tutkijaluonne

"Olet tarkkailijaluonne. Suurennuslasi kädessäsi tutkiskelet niin itseäsi kuin ympäristöäsi. Olet keskitien kulkija etkä voi sietää euroilla pröystäilyä tai ylpeilyä. Olet hyvin suunnitelmallinen, ja kalenteri on yksi tärkeimmistä esineistäsi. Sinulla on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi ystäväpiiri. Rakastat älyllisiä keskusteluja. Rakkaudessa olet enemmän järki- kuin tunneihminen. Ihastut harvoin, mutta kun joku tekee sinuun vaikutuksen, hän vie kerralla jalat alta. Olet luotettava ja uskollinen kumppani."

Noin Neitsyt horoskoopin luonnekuvaus-ja jokseenkin osuva sellainen! Keskiviikkona suoritin työssäoppimisen näytön, oltiin muutaman nuoren ja työkavereiden kanssa turvallisuuskävelyllä. Kuva on erään nuoren matkalla ottama.

Poristi

Vaikka edellinen työssoppimisjakso ei ole vielä ehtinyt loppuakaan, oon jo suunnannut katseen seuraavaan. Keväällä ennen valmistumista on vielä yksi viiden viikon harjoittelujakso tiedossa. Selvittelin ja kyselin paikkoja, piruuttani jopa Porista. En voinut uskoa, kun muutama päivä myöhemmin sain uteluihini myöntävän vastauksen!
Toisin kuin nyt harkkapaikan ollessa Helsingissä, Porin kohdalla en mitenkään pystyis sitä kotoa käsin käymään. Vaihtoehtona ei myöskään ole asua viittä viikkoa Setämiehen nurkissa. Naputtelinkin siis asunnon hakuilmoituksen eräälle foorumille-ja eilen sain todella houkuttavan tarjouksen, johon tarttua. Remontoitu periaatteessa neliö aivan ydinkeskustasta, vuokra 300e/kk!
Se mikä vielä viikko sitten tuntui todella kaukaiselta haavelta, onkin yhtäkkiä lähes käsin kosketeltavaa. Poriin muutto ei ole enään sitten joskus-ajatus vaan todellisuutta muutaman kuukauden päässä. Jee! 

Here I come! Kuva: Google

Tää on teille, taistelutoverit

Mulla on tän hetken työmatkalukemistona Tina Holmberg-Kaleniuksen kirja Elämää koulukiusaamisen jälkeen. Rankkaa ja ajatuksia herättävää luettavaa, useimmat kirjan esimerkit on kuin suoraan mun elämästä kirjoitettu. Pystyn helposti mielessäni palaamaan niihin peruskouluaikaisiin päiviin jollon sain niin koulussa, kotimatkalla kun jopa kotipihassakin kuulla läskiksi huutelua. Niihin päiviin joina lähdin koulusta kesken kaiken, kesken tunninkin, kun en vaan jaksanut enään-ja niihin päiviin jotka vietin koulun sijaan kirjastossa piilossa.

Vuosien koulukiusaaminen totta kai nujersi itsetunnon, päälle vielä murrosikä ja vuosittainkin vaihtunut asuinpaikkakunta. Ei ollut teinin elämä helppoa-jos se ikinä sellaista edes voi olla. Oikeastaan vasta nyt, viitisen vuotta peruskoulun loppumisen jälkeen, pystyn sanomaan toipuneeni. Vasta nyt voin hyväksyä itseni ja kehoni sellaisena kun se on-ja mikä ehkä tärkeintä, uskallan sanoa ei epämukaville asioille. Tarpeeksi kasvettuaan sitä lopettaa häpeämisen jopa siitä, että osaa 90% Robinin biiseistä ulkoa.

Jos mun jotain neuvoja pitäis nykyisille kiusatuille antaa niin... Kuulostan kliseiseltä, mutta kyllä se siitä. Aikanaan. Älkää hävetkö pyytää ammattiapua, jos tuntuu ettei omat voimat riitä.
Ja teille jotka kiusaatte; lopettakaa! Pysähtykää kerrankin miettimään omalle kohdallenne ne sanat, joita päivästä toiseen ehkä vitsinäkin heitätte, ne fyysiset ja/tai henkiset iskut ja potkut joilla toista vahingoitatte. En usko, että kukaan on kiusaamista ansainnu. Peace!