Menee se vappu ulkonakin

Aarne Tenkanen: Morsian joka sormelle
Piti tänään pikaisesti poiketa lähi-Nesteellä hakemassa maitoa, ennen kun Juniorin oli määrä koulusta tulla kylään. Noh, kauppareissu veny kaikkiaan neljään tuntiin kun ulko-oven kiinni naksahtaessa tajusin avainten jääneen sisään. Samoin puhelin. Takin mukaan ottoa kiittelin useasti neljän tunnin aikana, mietin lähtiessä sen jättämistä. Äkkiäkös sitä nyt tuohon naapuritontille ja takaisin t-paidassa juoksee...
Onneksi ihan koko neljää tuntia ei tarvinu pihalla värjötellä, hätävarasuunnitelmaksi päätittiin siirtyä Juniorin kotiin. Ihan mukavaa vaihtelua oleskella välillä sielläkin-vaikka mun suunnittelemat maalausjutut ei nyt sitten toteutuneetkaan. Pelailtiin ja vappumeiningeissä puhallettiin ilmapalloja.
Kovin loputtomiin en vierailua viittiny venyttää, joten oli keksittävä jokin suunnitelma millä pääsen kotiin. Tosiaan kotiin jääneellä puhelimella oli vaikea soittaa huoltomies ovea avaamaan-eikä mulla edes olis ollu vaadittua ovenavausmaksua. Ässällä on ainut vara-avain, ei kotona-ja milläs edelleenkään soitat. Nöyristellen marssin viikonloppuna tutuksi tulleelle huoltsikalle ja sieltä saatiinkin puhelinyhteys armaaseen naapuriin. About tunnin venailu vielä ennen kuin ehkä oikeasti maailman ihanin naapuri tuli hakemaan ja päästämään kotiin.

Mitään vappusuunnitelmia ei oikeastaan ole. Tänään varmaan tulee himassa hiukan käännettyä radioon volyymia ja otettua pari drinkkiä. Verhot jos sais ikkunaan ja puhtaat pyykit kaappiin. Nollabudjetilla ei ole mitään asiaa juhlimaan tahi olemattomille piknikeille.
Kotiin päästyä sulatin pakkasesta pinaattikeitot ja otin samalla viimeiset sämpylät sulaan. Pakastin ja kuivakaappi huutavat tyhjyyttään jääkaapin ohella-eikä seuraavista rahoista ole tietoakaan...

Pahan olon purkua

Soviittin toissa päivänä BT:n kanssa lähtevämme eri teille. Se ei ainakaan ole helpottanut muutaman viikon jatkunutta alavireisyyttä. Kuten viime syksynä, ei mulla nytkään ole (oikeita) keinoja oman olon helpottamiseen. Etsin hyvän olon tunnetta aivan vääristä asioista-kuten näpistelyjen tuottamasta jännityksestä tai seksistä täysin vieraiden ihmisten kanssa. Ja loppuen lopuksihan nuo on asioita, jotka vaan pahentaa oloa... En jaksa ihmisiä, kysymyksiä, mutta en myöskään halua olla yksin. Kombo mihin en löydä tasapainoa.

Eilen yksinoloa karttaakseni lähdin katteleen, kun Ässä pesi erään paikallisen huoltoaseman pihaa. Yllättävän mielenkiintoista puuhaa-eikä kyllä tarvinu puol kahden aikaan kotiutuessa paljon kysellä tuleeko uni vai ei.

Luokkakokous

Parin vuoden päästä olis tiedossa ensimmäinen luokkakokous, ala-asteen loppumisesta tulee kymmenen vuotta. Herra jestas miten vanha sitä onkaan! Hieman on mietityttänyt mitä kertomista mulla on, mitä on kymmenessä vuodessa tapahtunu. Peruskoulu loppui, etsin itseäni pari vuotta ja tuohon mennessä pitäis lopultakin olla ammattikoulu käyty. Toisilla varmaan on pitkiä parisuhteita ja ehkä jo lapsiakin...
Oon muistellu myös niitä aikoja-tai lähinnä nyt leirikoulua mikä on jääny mun viimeiseks kontaktiks. Taisi olla heti ensimmäinen ilta, kun meinasin tukehtua irtokarkkeihini ja oksentelin pitkin patjaa. Eräs päivä olin vapaa-ajalla laiturilla fiilistelemässä-ja kuulin kuinka kauempana rannalla eräs entisistä parhaista kavereista laverteli pojille mun "kurjista" kotioloista. Myöhemmin seuraan liityttyä yks pojista meinas tulitikkuleikkien seurauksena sytyttää nuotiopaikan ympärillä olevat kuivat heinät tuleen. Mulla oli mukana äitin kamera, jonka filmin joku kävi tahallaan valottamassa.
No onpas hehkeitä muistoja... Mietin haluanko sittenkään tavata niitä ihmisiä, ehkä en. Onneksi (?) tässä on tosiaan pari vuotta vielä aikaa antaa ajatuksen hautua.

Turhauttava sarjatarjonta

Mulla kun on vapaapäiviä keskimäärin neljä viikossa, niin välillä sitä vois vaikka hyödyntää tuota mustaa ruutua mikä nököttää nurkassaan. Useimmat vähänkään mielenkiintoiset sarjat vaan esitetään useampana iltana viikossa-enkä mä kumminkaan niin haluais orjuuttaa itseäni. Lähinnä tuleekin tällä hetkellä seurattua tosi-tv:tä; Viidakontähtösiä ja Suomen pisimpiä treffejä.
Tyhjiöön luulis netistä löytyvän tarpeeksi sarjoja ja leffoja-ja aivan varmasti löytyiskin, jos joka paikka ei vaatis luottokorttia. Kenellä opiskelijalla sellainen on! Ilmaissivut (kuten Yle Areena, Katsomo, Ruutu,...) on täynnä sitä samaa tv-huttua mitä ei jaksa kattella.
Eilen aloin turhautuneena kattoon Nymfejä ja voi...en edes sano mikä. Niin suoraa lainausta Twilighteista ettei tosikaan! Ei meille suomalaisille kerta kaikkiaan vaan sovi punaiset piilolinssit, blingbling-iho eikä sarvet. Ja kuinka kulunut aihe onkaan, että paha äijäkööri jahtaa jotain tiettyä neitosta jonkun erityisen takia.
Kyllä tuon sarjan varmaan loppuun katsoo, ehdin yhdessä illassa kevyesti puoliväliin. Sen jälkeen voikin purkaa turhautumisen kertyneisiin dvd-bokseihin. Hyllystä löytyy katsomattomana puolikas kausi C.S.I Miamia, kuus ja puoli kautta Greyn Anatomiaa, kausi Miehen puolikkaita, kausi Lostia ja kausi Pakoa. Eiköhän siinä jokusen vapaapäivän saa kulutettua. Hope so....

Metsään meni, että heilahti

Piti tänään olla mun ryhmän ohjauskokonaisuus koulussa. Aamulla lukujärjestystä vilkaistaessa, tiesin heti ettei hommasta tule mitään. Aamupäivän tunneilla selvis, että about puolet ryhmästä sairasteli. Sillehän nyt ei voi mitään-mutta kun tekemättä oli kaikki ennakkojututkin. Luokkavaraukset, budjettiarviot ja tarpeistohankinnat. Ryhmätyö kun kyseessä oli, niin toki "vika" oli kaikissa meissä eikä vaan tietyissä yksilöissä. Pisti silti vituttaan, kun oltiin jaettu selkeät vastuualueet jokaiselle ja aikaa järjestelyyn oli VIIKKOJA. Mä hoidin oman osani eli aikataulutuksen, ilmoitin sen opettajalle ja loin facebook-ryhmäkeskustelun-jossa tosin kukaan ei mun viesteihin vastannu. Ah, mitään vastuunkantoa! Aikuisia ihmisiä sentään ollaan kaikki, en voi ymmärtää...
Asiallisesti ruokatauolla mentiin sitten opelle kertoon tilannetta eikä hää tietenkään ollu riemuissaan. Oltiin jo toinen ryhmä, joka ei pitäny ajallaan ohjausta. Saatiin armon aikaa pari viikkoa ja omavaltaisesti toisen paikalla olleen ryhmäläisen kaa sovittiin, että kukin hoitakoon omat tarpeensa-vaikka ryhmätyö tosiaan onkin kyseessä ja pitäis suoriutua yhdessä. Tiedä sitten hoitaako muut (edelleenkään) omaa osuuttaan, mutta nyt on ainakin luokkavaraus tehty ja mä oon ilmoittanu budjettiarvion omista tarpeistani.

P.S.
Erottiin BT:n kaa, "hieman" ollu räjähdysherkkä päivä...

Tällä hetkellä ainoastaan vituttaa!

Ois kuvitellu, että 11h yöunien jälkeen elämä näyttäis valoisalta, mutta paskat. Sähköpostiin oli pätkähtänyt asuntovahdin toimesta aivan täydellisen kämpän tiedot (parvekkeellinen toisen kerroksen kerrostaloyksiö aivan ydinkeskustassa). Tai täydellisen, jos syksyllä alkavaa putkiremonttia ei lasketa... Klassisesti vuokrasopimus on määräaikainen 11kk (takuuvuokrarahoja ei palauteta mikäli vuoden sisällä asunnosta muuttaa pois) enkä yhtään tiiä jäänkö Lahteen kun maaliskuussa valmistun. Taidan siis jättää asuntoesittelyn väliin-ettei vaan ala harmittaa enempää.
Mä oon pari vuotta haaveillu nyrkkeilyharrastuksesta ja tänään illalla alkais kurssi. Oon alkanu empiin sitäkin... Alkuun kohtuullisen kuulloinen 55e/8krt kurssihinta sai "lisähintaa", kun tajusin että mun olis kuljettava bussilla. Saman verran lisää-jolloin yhden kerran hinnaks tulee karkeasti 13-14e. Ei mulla ole varaa! Varsinkaan nyt kun sossut pitää mykkäkoulua, rahaa ei tuu mistään...

Varsinaista tunteiden vuoristorataa

Setämies tosiaan oli pari yötä kylässä kuten viime viikolla kirjoittelin, puolisen tuntia sitten lähti ajelemaan töitä kohti. Eka aattelin jatkaa vielä unia, kymmeneen kun vasta kouluun meen, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Pari kuppia naamaan ja vaikka sit palapeliprojektin jatkoa, jos ei muuta. Anyway, eka pitää vähän purkaa ajatuksia...

Aloitetaas ihan vaikka jo lauantai-illasta ja kummisedän pippaloista. Juhlat oli ihan jees, oli kiva nähdä sellaistakin sukua mitä ei ollu aikoihin nähny. Niin kun vaikka serkun poikia joista nuorimmainenkin menee jo eskariin syksyllä. Vastahan se kolme täytti! Mua ei haittaa humalaiset ihmiset tai humalassa törkeyksiä huutelevat ihmiset-siis niin kauan kun ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Iskä muiden mukana kittas (taas) lähes kaksin käsin viinaksia ja aikalailla koko illan sain kuunnella ihmettelyä siitä kun en (muka) koskaan osaa ottaa rennosti. Helvetti! Jos oma isä, se henkilö johon on ikänsä luottanu, juo jalkojaan alta, niin miten mä voin ite juoda ja luottaa että kyllä joku kattoo perään! Eikä siinä, isäukko oli "ystävällisesti" huolissaan myös siitä, että saan peräpukamia ja että mun perse leviää kun vaan istun paikallani enkä muiden tapaan juokse viiden minuutin välein tupakalla.
Puolen yön aikaan lähdettiin (viimeisinä) kotia kohti. Taksissa jatkoi sama tosikkovalitus ja kyllä taksi raiku, kun iskä a)muksautti mua kyynärpäällä ja b)tarttu kaksin käsin mun käsivarteen. Ei se pahalla, joo joo. Ei silti tarvi koskea humalassa-kun ei kerran koske mua selvinpäinkään. Yks oksenteleva serkku poikakavereineen kotiin, minä tosikkona kämpille nukkuun ja muut (iskä mukaan lukien) jatkoille kylälle. Ah, se tunne kun heräät neljän nurkilla siihen kun perheen aikuiset rymistelee kotiin. Ja suomalaisia kun ollaan, niin eihän sitä nyt tietenkään seuraavana päivänä keskustella kunkin fiiliksistä-tai pyydetä anteeks. Ei tietenkään.

Sunnuntaina jokseenkin helpottuneena palasin kotiin ja setämiehen tullessa kuvittelin fiiliksen paranevan. Kyllä ne jossain määrin paranikin, en sitä kiellä. Sunnuntai-iltana vaan läheisyys tuntui väärältä. Mitään sopimatonta ei tapahtunu, mutta jo kainalossa OITNB:n kattelu sai äänen päässä huutamaan että sen pitäis olla BT kenen kainalossa makoilen. Sunnuntain illallisesta vastas läheinen Pieni talo preerialla-mikä yllätti molemmat ehdottoman positiivisesti. Tulee varmasti poikettua toistekin, ehkä itekseenkin.
Maanantaiaamuna hääräilin meille rauhassa aamupalat ennen kun lähdettiin Juniori viemään tivoliin. Sää suosi ja vaikkei montaa tuntia oltukaan, niin tuntu molemmat (siis mä ja setämies) saaneen osuman auringosta. Ei muuta kun reilusti vettä ja särkylääkkeet naamaan... Tehtiin ruokaa, katottiin pari leffaa ja lupailujen mukaan BT kävi moikkailemassa. Illasta kaksin taas jäätyä, alkoi edellispäivänä tuttu ääni alkoi huudella. Toisella äänensävyllä tosin; läheisyys tuntui hyvältä, annoin itselleni luvan nauttia siitä (että saan edes joltain).
Koita tässä nyt sitten saada sanottua mitä mä keneltäkin haluan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, kun ei itekään tiiä. Ääääääääh!

Pässiäinen

Eilinen oli varsinainen touhupäivä-en edelleenkään ymmärrä miten todella ehdin tehdä kaiken! "Kaikki" sisältää kolme koneellista pyykkiä, viisi maton pesua, kolme pellillistä sämpylöitä, peittojen & tyynyjen tuulettamisen, imuroinnin, lattioiden pesemisen ja petivaatteiden vaihdon. Ei muuten niin ihmetyttäis, mutta aloitin vastapuolen päivän nurkilla (aamupäivä meni BT:n kainalossa) ja vähän vahingossa otin parin tunnin päiväunet. Silti kaikki tuo yllämainittu tuli tehtyä-eikä muistaakseni kellokaan ollu yli kymmentä kun lopetin!

Vaikka mun pääsiäisloma alkoikin jo tiistaina, touhujen takia ehdin vasta tänään reissuun. Väne (8v? Kuinka karua, en muista varmaksi minkä ikäinen mun ainoa siskonpoika on....) on pitkään taas kyselly yökylään joten ens yön vietän siskolla. Huomenna tiedossa on juhlimista kummisedän 60v synttäreiden merkeissä. Reissu loppuukin lähes yhtä nopeasti kun alkaakin; setämies (T) on tulossa kylään, siispä sunnuntaina on kotiin suunnattava. Mitään kovin erikoista ei oo suunniteltu, maanantaina viedään Juniori tivoliin jos sää suosii. BT lupaili tulla moikkaamaan ja Orange is the new blackin eka kausi on edelleen kesken. Jos sen sais katsottua ennen kun kesällä ilmestyy toinen...

Päiväreissu Hämeenlinnaan

Pääsiäisvapaiden alkuun olin sopinu erään työssäoppimispaikkaa koskevan haastattelun vanhoille kotikonnuille-ja samallaha sitä tuli pappaakin sitten sairaalassa käytyä katsomassa. Potilaan vointi oli huomattavasti parempi mitä viimeksi ja totta kai se vaikutti munkin mielialaan. Vierailu meni hyvin, jos ei ota huomioon paluun tehneitä selkäkipuja.
(Eilen terkalle puhuin asiasta ja se kirjoitti lähetteen sukupuolitautitesteihin. En ite epäile, että mitään sellaista on, mutta hyvähän testeissä on aika ajoin käydä. BT:kin lupas käydä-ihan ilman nikottelua mistä yllätyin positiivisesti.)
Yhden kouluprojektin tiimoilta tän päivän reissuun lähti mukaan kamera. Olennaisten kuvausten lisäks kotimatkalla jäin kuvaileen kiviaidan päällä kasvanutta sammalta. Heh, kuulostaa ehkä tyhmältä. Sammal kumminkin merkitsee mulle jotain entisaikaista. Vanhaa, yksinkertaista-ja pysyvää. Jos sammaleet ei yksinkertaisuudessaan olis pysäyttänyt, ei jälkimmäistä(kään) kuvaa olis.

Oon. Aivan. Rakastunut. Tähän.

Hiljalleen esiin hiipivä kesä

Yksi varma kevään merkki taitaa olla fillarin kaivaminen varastosta. Tai tässä tapauksessa, tänä vuonna mun kohdalla, uuden pyörän hankkiminen ja tosielämän palapelin kasaaminen toimivaks menopeliks. Tai noh, Ässähän sen kokosi mun pyöriessä ympyrää... Pääasia kai, että homma tuli tehtyä. Pyöräilyinto hiipu, kun alko vesisateiset päivät. Säätä uhmaten kumminkin lähdin eilen fillarilla kouluun-ja kirosin useampaan otteeseen mitä ne astmalääkkeet mitään kotona auttaa. Oon aivan rapakunnossa talven jälkeen!

Toiseks kevään merkeistä vois melkein sanoo mun hiusten ajoa. Edellisestä, siitä ensimmäisestä, siiliksi lyhentämisestä oli likimain puoltoista vuotta. En jaksa laittaa ja hoitaa enään pitkiä. Hellekesän toivossa ne vaatis jatkuvaa pesua/kiinnioloa, äh! Helpompi tämä on.

Yhteiselon haikeus ja vaikeus

Jo toisen kerran viikon sisään käytiin BT:n kanssa keskustelua yhteisestä tulevaisuudesta. Tai no... oikeastaan sen olemattomuudesta. Reilut 2kk on opettanut molemmille varmasti paljon, niin toisesta kun itsestä. Suhde voisi olla valmis seuraavalle askelmalle (mikä se sitten ikinä olisikaan), mutta me jumitetaan paikallaan. Ehkä molemmat pelkää...
Ajatustaso on osittain kulkenut jo liiankin pitkälle, myönnän, mutta me ei yksinkertaisesti haluta samoja asioita. BT ei halua perhettä (lapsia) eikä naimisiin. Mä en halua yhtään lähemmäs kamaa kun on pakko, en halua että mun (meidän?) kodissa koskaan tullaan polttelemaan.
Yhteiselo on tähän asti rajoittunut lähinnä tv:n/elokuvien katseluun ja...seksiin. Okei okei, ollaan kerran pelattu Unoa ja tosiaan perjantaina käytiin tosiaan kattomassa stand upia. Jotenkin olisin odottanut, että kahteen kuukauteen olis mahtunu monipuolisemmin kaikkea. Ollaanhan me sentään alusta asti nähty vähintään kerran viikossa, parhaimmillaan jopa kolmekin kertaa.
Tänään sanoin miettiväni. Haluanko jatkaa tätä, tiedostaen että tiet kumminkin jossain vaiheessa erkanee. Mitenkään helpommaksi asiaa ei tee reilun viikon jatkunut alavireisyys. Haluaisin vaan nukkua, käpertyä peiton alle piiloon maailmaa. Haluan olla yksin ja samaan aikaan haluan olla seurassa jossa joku huolehtii. Pitää lähellä. Silittää. Kuivaa poskille karanneet kyyneleet.
Ihan aikuisten oikeasti... En tiedä jaksaisinko nyt elää yksin.

15 elokuvaa

Facebookin ihmeellisessä maailmassa pyörii haaste kertoa 15 ko.henkilön elämään vaikuttanutta ja/tai erityisen paikan ansainnutta tietokone- tai konsolipeliä. Oon toki jotain (Super Mario Brosia, Sims2:sta,...) joskus pelannut, mutta viidentoista listaa en mitenkään saa aikaiseks. En edes taida tietää niin montaa peliä-saatika sitten että kaikki tietämäni olis jotenkin vaikuttanut mun elämään. Sovellan siis ja mainitsen samoilla kriteereillä viisitoista elokuvaa;

Oliver ja kumppanit

Forrest Gump

Lumiukko

Lilo & Stitch

Tyttö sinä olet tähti

Reindeerspotting

Asuntoloukku

Silent Hill

The Others

Mr. & Mrs. Smith

Joulutarina

E.T

Tiikeriveljekset

Lasinpuhaltajan lapset

Burleski

Elokuvasta Lilo & Stitch. Kuva: Google

Elokuvasta Burleski. Kuva: Google

10 asiaa joita et (välttämättä) tiennyt minusta

• Lasken aina kirkon kellojen tai käkikellon lyönnit
• Haaveilen salaa koreografin urasta
• Pakkaan aina käsidesin mukaan baariin
• Menetin neitsyyteni Kroatiassa
• Huuhtelen shampoopullot yms. aina ennen käyttöä
• Olen ollut partiossa
• En osaa tehdä kuperkeikkaa
• Tykkään astmalääkkeen (Ventoline) mausta
• Tykkään listoista...
• ...ja testeistä

Jos haluat jonkun muun, en voi estellä

Muutaman viikon pohdittuani, luovutin eilen vara-avaimeni BT:lle. Tilanne taisi yllättää sillä koko ilta meni hiljaisissa merkeissä-vaikka kuinka yritin tivata mikä on ja kerro nyt. Sanoa, että ei ole niin vakavaa. Itse ajattelin lähinnä luottavani sen verran että avaimen voi antaa-ja että mulla olis vara-avain muuallakin kun Ässällä joka säiden lämmetessä sinkoaa ties minne reissuihin. Hiljaisuutta ehkä helpotti, kun käytiin Lahen stand up-festareilla. Hieman taas ite olin kyyninen mitä illasta tulee, uppoaako vitsit ja osaako ei-niin-nimekkäät esiintyjät viihdyttää. Hauskaa oli, oikeasti ja mikäli joku lähialueella liikuskeleva sattuu tätä lukemaan, niin ei muuta kuin tsekkaamaan tän päivän keikat!
Stand upin jälkeen kulutettiin jokunen tovi BT:n ja broidin kämpällä-missä vasta huomasin kuinka hiljainen toinen on. Ei tippunu läheisyyttä, ei pusuja. Eikä keskustelua, äh! Sanalla sanoen turhautti! Oltiin jatkamassa iltaa toisaalla, BT:n kavereiden luona, ja mua jännitti aikas paljon. Ja ehkä syystäkin... Kuten faceen illalla päivitin; on eri asia hyväksyä asioita teoriatasolla kuin niiden tapahtuessa näköpiirissä. Kymmeneen aikaan kotiutuessa kaverina oli ahdistus, hemmetinmoinen nälkä ja hiipivä päänsärky pilvihuuruille altistuttua. Pelko siitä mitä tulevaisuus tuo eteen.

Uusi aamu valkeni-luojan kiitos on viikonloppu eikä naapuritontilla paalattu! Olin illalla ennen nukahtamista laittanut BT:lle mailia vielä avainasiasta (jos vastuu on liian iso, niin otan kyllä avaimen takas-mutta en ilman perusteluja). Yön aikana olin saanut pitkähkön vastauksen kuinka toinen epäilee olevansa kykenemätön parisuhteeseen ja pelkää satuttavansa mua. Kuinka on helpompi olla yksin, pitää huolta vaan itsestään. Är mur! Tai siis että hyvää huomenta vaan... Jotain ehkä fiksuakin sain sanottua takas ja piiiiiiiiitkien viestien jälkeen päädyttiin jälleen kerran samaan; katsellaan rauhassa ajan kanssa mitä tästä tulee. Tavallaan on aika turhauttavaa käydä samaa keskustelua jatkuvasti. Tuntuu että se nakertaa mua sisältä. Toisaalta.... En ite(kään) oo valmis luopumaan kaikesta siitä mitä oon tän reilun kahden kuukauden aikana saanu osakseni. Siitä läheisyydestä, välittämisestä. Siitä tunteesta, että kerrankin oon jollekkin joku.

Se mitä ei ole

Kaikenlaista karikkoa elämä taas tuonut eteen.... Aloitetaan nyt vaikka about viikon jatkuneesta selkäkivusta, mikä meinaa välillä viedä jalat alta. Kovin herkästi mä en lääkärissä ole valittamassa, olkoon sitten jotain perisuomalaista jääräpäisyyttä. Särkylääkkeitä kuluessa kourallinen päivässä jo siihen, että kivut saa siedettäväksi, ei ehkä ole pitkällä aikajaksolla hyväksi ja tänään lopulta suuntasinkin päivystykseen. Turha reissu, mutta tulipahan tehtyä; mitään "vikaa" ei nimittäin löytyny. Viikon sain luvan levätä ja jatkaa särkylääkkeiden napostelua, sitten uudestaan jos ei kivut ole kadonnu.
Toisaalta hyvä ettei ainakaan mitään antibioottikuuria iskeny päälle-mulla ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Sossusta tuli hylätty toimeentulotukipäätös tälle kuulle, tilillä tällä hetkellä 1,60e. En ymmärrä mihin about kymppi katos, mulla piti tosiaan 12e olla... Sossuun läks oikaisuvaatimukset-vaikka en uskokaan että päätös mihinkään muuttuu. Mitäs ite mokailin taas....
Suvun toipilaallekaan ei kuulu viime tietojen mukaan erityisen hyvää; eivät olleet hoitaneet asianmukaisesti lähisairaalassa joten on siirretty takas Hämeenlinnaan. Tiputuksessa ja sydänseurannassa. Eilen piti lähteä kattoon, mutta en flunssan kanssa viitsinyt lähteä-eikä kyllä olis ollu rahaakaan. Jos sitten ens keskiviikkona, samalla kun käyn Hämptownista kyseleen syksylle työssäoppimispaikkaa...

Ihan kaikki ei kumminkaan ole perseellään; en muista oonko kirjotellu, mutta sain alkuvuodesta asumislisät tuplana ja Kela onkin niitä perimässä ihan oikeutetusti takaisin. Tänään lopultakin sain päätöksen; summa on ensinnäkin lähes puolittunut mikä on jo itsessään aivan mahtavaa. Maksuaikaa on kesäkuun alkuun ja mikäli siihen mennessä ei suoritusta tee, rokotetaan ensi syksyltä kuukauden opintolainat. Itse ehdotin tuota opintolainasta rokottamista, mikä kuulostaa nyt kesäansioiden varmistuttua entistä paremmalta. Aion yrittää säästää ja pärjätä alkusyksyn tienesteillä.
BT:n kanssa menee myös mainiosti. Tänään vietettiin leffailtapäivää mun päivystyksessä käynnin jälkeen ja perjantaina ollaan menossa kattoon stand-upia. Kulta lupasi huomennakin poiketa, kun sai kuulla papan tilanteesta. Aika suloista =)

Paluu kotikulmille

Lukuisien "tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun"-viestien jälkeen tärppäsi ja kesätyöpaikka järjestyi. Hieman ehkä suhteilla samasta torpasta mistä iskä käy elantonsa tienaamassa, mutta väliäkö sillä. Tänä vuonna ei sitten kenenkään (lähinnä Ärräpään) tarvi valittaa että olisin laiska paska joka elää vaan sossun rahoilla. Niin, niillä rahoilla joita ei tässäkään kuussa tule. Matikka ei oo ikinä ollu mun vahvuus, mutta aika epärealistiselta kuulostaa pärjätä koko kuukausi 18 eurolla. Tai oikeastaan sillä kahdellatoista mikä jäi kauppareissun jälkeen tänään....

Pian työpaikan vastaanottamisesta ilmoitettuani elin ajatuksissani tulevaisuuteen ja aloin miettimään miten mun ja BT:n suhde tulee kestämään kesän yli. Kesäkuun tosiaan olen pitkälti kiinni n. 100km:n päässä-vaikka viikonloppuisin onkin mahdollisuus tulla kotona käymään. Heinäkuussa tilanne on toisinpäin; ympäri Suomen vievät festarikeikat on täyttäneet viikonloput, mutta viikot voin olla kotona. Heti elokuun alusta alkaakin taas koulu ja palaa rytmi elämään-toivon mukaan sillon saadaan viettää jonkin sortin puolivuotispäivääkin...

Asennevammainen hapanimeläkastike

Viikonloppu tuli vietetty SPR:n koulutusleirillä-ja fiilikset oli mennessä jotenkin...tyhjät. Oon kaks kertaa aiemmin ollu vastaavilla leireillä-ja molemmilla kerroille V on ollut mukana. Nyt  sillä oli jotain muuta ja epäilin koko viihtymistäni leirillä. Leiripomokoulutus kummminkin tukee mun tulevaa ammattia joten en halunnut jättää välistäkään.
Äh... Viikonloppu oli pisin aikoihin. En tiiä mikä on, alaselkää on juilinu pitkin viikkoo ja koulutuksessa kipu iski välillä niin että jalat muuttu hyytelöks. Ei muuta kun särkylääkettä naamaan, pahoittelut kouluttajille ja sänkyyn. Yks neljä tuntia meni sit siinä, nukkuessa.
Oon ollu kahdeksalla leirillä isosena, kahdella lastenleirillä ohjaajana ja apukouluttajana isokoulutuksessa useammalla leirillä plus että opiskelen nuoriso-ohjaajaks, niin eipä kyllä koulutuksesta (taaskaan) irronnut mitään uutta. Noh, onpahan nyt paperi todisteena että jotain osaan.

Ennen leiriltä lähtöä puhuttiin toisen valmistuneen leiripomon kaa kuinka kiva olis palata siivottuun kotiin. Toinen osapuoli olis tiskannu, vaihtanu lakanat ja ehkä hoksannut ostaa kukkia/suklaata... Haaveeksi jäi, BT:llä ei edes ole avainta mun kämpälle. Jotain lohtua sentään sain kun tämä itse ehdotti jos tulis mua asemalle vastaan.
Lauantaina tuli 2kk ensitreffeistä, molemmilla toive/tunne että tää kestäis vielä pitkään. Kaikenlaisia kolhuja on jo nyt matkalle osunut, mutta niistä kaikista on yhdessä selvitty. Ja tullaan selviämään jatkossakin.

P.S.
Omituinen otsikko juontaa juurensa leirillä esitetystä kysymyksestä Mikä ruoka olisit ja lauantain pohdinnasta iskeekö fyysiset oireet kun touhu ei niin välttämättä huvita.

Itseään etsimässä

Jälleen kerran junassa matkaa tehdessä tajusin olevani tällainen. Reppureissaaja kunnes (toivottavasti) oma paikka jostain löytyy. Se The Paikka mihin voi asettua, rauhoittua ja perustaa perheen.

Kuvat: WeHeartIt

PRKL!

Kuten tässä lähiaikoina nyt on tullut enemmänkin kirjoiteltua tuosta leikekirja harrasteesta, niin perhana se on loppu ny! Suoraan sanottuna meni hermot ensinnäkin pöydälle levitettyyn lehtileike kasaan joka ei tuntunut tuntienkaan liimaamisen jälkeen lainkaan pienenevän eikä "stressiä" ainakaan helpottanut tieto siitä, että juttuja on yksi yöpöydän laatikollinen vielä lisää. Äh!
Liimailin keskeneräiset vihkot loppuun ja nyt ihan surutta ajattelin kaataa loput leikkelyt roskikseen. Aika aloittaa uusi vaihe elämässä, kääntää uusi sivu-12 vuoden jälkeen.

Jos tässä vapailla vaikka saisi lopultakin aikaiseks lähdettyä toteuttamaan haaveita nyrkkeilysalille... Tai ainakin vakinaistettua kalenteriin tuon lenkkeilyn. Tai pyöräilyn nyt kun tuli tilattua uus fillari varastetun tilalle.

Selviytymispaketti viikoksi

ESS listasi eilen mitä kaikkea kodissa tulisi olla katastrofin varalle-tai ainakin sitä varten jos joutuu elämään viikonkin ilman sähköä ja vettä;

-Taskulamppu ja käyttämättömiä paristoja (löytyy!)

-Paristoilla toimiva radio (kaipa tuohon patterit saa, en oo tutkinu... sellaisia pattereita tuskin kyllä on)

-Aggregaatti (anteeks mikä?)

-Kynttilöitä ja tulitikut (löytyy!)

-Hygieniatarvikkeita, kuten käsidesinfiointiainetta tai kosteuspyyhkeitä (löytyy!)

-Kannellinen ämpäri, jota voi käyttää tarvittaessa vessana (löytyy!)

-Suljettu tai korkillinen astia, johon voi laskea vettä (kannu?)

-Vähintään muutaman päivän tarpeiksi lääkkeitä. Jokaisen kodin lääkekaapista olisi hyvä löytyä myös  esimerkiksi joditabletteja (joditabletteja ei oo, mutta muuten kyllä on kattavasti lääkkeitä)

-Lastentarvikkeet, kuten vaipat ja lastenruuat (ei.... piltit säilyis, pitäis ostaa, mutta mitä vaipoilla?)

-Grilli tai retkikeitin, jolla saa lämmitettyä vettä ja ruokaa, mikäli sähköt ovat poikki sekä niihin tarvittavaa polttoainetta (juu ei...)

-Ladattavia vara-akkuja puhelimeen tai autolaturi matkapuhelimen lataamista varten (ei oo)

-Perustyökaluja (On. Vasara ja ruuvimeisseli)

-Auton tankki aina vähintään puolillaan (ei ole autoa)

-Viikon tarpeiksi kuivamuonaa sekä säilyviä elintarvikkeita (on)

Aika paljon siis löytyy, mutta osa olennaisista (kuten retkikeitin ja joditabletit) puuttuu. Ehkä mä silti selviäisin viikon. Tai ehkä vaan hankin nuo puuttuvat lähiaikoina...