Etsin kaapista suosikkimekkoni, keitin kupin höryävää kahvia ja kirja seuranani kipitin pihakeinuun nauttimaan kesäisestä säästä. Jokunen lintu liversi, tuuli heilutteli pyykkinarulle viemiäni vaatteita ja jostain kuului aloittelevan festarikansan iloitsemista. Oli hyvä olla. Yksin.
Hetken. Ennen kuin tajusin, että tuuli oli oikeasti aika kylmä, hame liian kesäinen ulkoiluun ja naapuruston väki oikeasti meukkasi aika lujaa. Kahvi ei maistunutkaan ja katse tarkkaili tuulen riepottelemia vaatteita enemmän kun kirjan sanoja. Niin ja munhan piti olla tavoitettavissa, pankista oltiin luvattu soittaa!
Pitkä huokaisu, merkki takaisin kirjan väliin. Ehkä vielä joskus saan tämänkin teoksen loppuun. Palasin sisälle, kumosin kahvit lavuaariin ja asettauduin ehkä jo liiankin tuttuun sohvan nurkkaan tabletti kädessä. Yksi puhelu oli tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti